perjantai 26. kesäkuuta 2020

Uusi normaali?


Mikä on normaalia?

Mitä "normaali" edes tarkoittaa? Normien mukaista, tavanomaista, yleistä, eli siis... normaalia, tiedäthän? Eli siis ei muista suuresti poikkeavaa, vain yksi tiiliskivi seinässä. Toimiva yhteiskunta suosii normaalia, samoin kuin myös valtaosa yksilöistä - tätä siis pidetään normaalina. Mutta myös täysin korruptoitunut (ja tietysti kaikki siitä toimivan-korruptoituneen väliltä) suosii normaaliutta, mutta se normaali vaan poikkeaa suuresti yhteiskunnasta riippuen. Yhdessä yhteiskunnassa on siis esimerkiksi normaalia, että ihmiset päättävät itse kuinka pukeutuvat siinä kun toisessa yhteiskunnassa kaikki pukeutuvat täsmälleen samalla tavalla - kumpainenkin näkee oman tapansa "normaalina" ja sen toisen tavan outona, jopa pelottavana.

"Uusi normaali" taas viittaa usein tähän koronahuijauksen jälkeiseen aikaan, missä on siis normaalia olettaa että lähes kaikki tapaamasi kanssaihmiset saattavat levittää ruttoa jos edes hengität samaa ilmaa. Mutta kun valtaosa näin olettaa, se on normaalia eikä lainkaan siis poikkeavaa, saavutimme uuden normaalin ennätysajassa ja hyvin vähällä näkyvällä vastustuksella. Kansaltahan ei asiaa edes kysytty vaan tämä uusi normaali saneltiin ylhäältä käsin ja kaikki siitä uudesta normaalista poikkeava leimattiin ennennäkemättömällä propagandakampanjalla - ainoastaan pahan voimat vastustavat uutta normaalia!

Lontoon pormestari kertoi jokunen vuosi sitten terrorismin olevan normaali osa suurkaupungissa elämistä. Palavat autot ovat taas osa normaalia ruotsalaista urbaania kulttuuria. Näitä "uusia normaaleja" synnytetäänkin kuin sieniä sateella median toimesta aina kun jonkin epämieluisan, mutta silti suunnitelmaan kuuluvan, tapahtuman pitää saada kansan hyväksyntä. Näin se nyt vaan on, hyvänä ihmisenä et vastusta näitä asioita, vaan vastusta kaikkia niitä jotka pitävät tätä uutta normaalia epänormaalina! Yksilökeskeinen länsimainen yhteiskunta kertoo olevansa yksilön vapauteen perustuva, mutta se vapaus tulee vain silloin kun olet normaali - siis sopeutunut elämään siinä ulkoa sanellussa ympäristössä.


Edistyksellistä liberalismia

Edistys edistyy ja onkin tallonut klassisen liberalismin aatteet pohjamutiin. Yksilönvapaudet on unohdettava "suuremman hyvän" vuoksi, vaikka se suuri yhteinen hyvä ei pääse tapahtumaan jos yksilöillä ei ole hyvä olla. Politiikassa tämä on nähtävissä esimerkiksi tämän uuden "intersektionaalisen feminismin" ottamisessa ajavaksi aatteeksi. Jos termi on outo, lyhyt versio siitä menisi tähän suuntaan: etsi syyllistä niin kauan kunnes päädyt valkoiseen heteromieheen (joka on siis kaiken pahan alku ja juuri) ja järjestele sitten kaikki ryhmät oikeaan järjestykseen siitä ylöspäin, kuka on siis eniten uhri voittaa kärkipaikan. Kierros toistetaan aina tarvittaessa, kunnes maailmassa on rauha ja ihmiset on luokiteltu täsmälleen oikealla tavalla.

Mutta tätäkin intersektionaalisuutta voidaan pitää vain ihmisen haluna olla normaali. Nykyinen yhteiskunta ei pidä normaalina nostaa ne "normista poikkeavat" huipulle, samalla kun ne normaalit luokitellaan sitten pohjamudaksi. Miten siis asia voidaan korjata, intersektionaalisen mielestä? Vaaditaan kaikkien muidenkin vaativan kaikkea poikkeavaa olemaan se uusi normaali. Mutta kun sitten kaikki ovat poikkeavia ja se on uusi normaali, ovat ne siitä poikkeavat sitten jälleen uhreja sillä samalla logiikalla. Tämä loputon normaaliuden perässä juokseminen on loputon kierre, mikä ei mene näiden epänormaalilla tavalla ajattelevien edistyksellisten päähän sitten millään. Kun yhteiskunta on siis uudelleennormalisoitu, ei se eriarvoisuus ole tehnyt muuta kuin muuttanut sijaintiaan.

Mikään määrä hierarkian uudelleenjärjestelyä ei tule koskaan korjaamaan ongelmaa, missä osa ihmisistä luokitellaan "normaaliksi", vaikkapa Gaussin käyrän mukainen normaalijakauma, siinä kun loput ovat sitten sen normaalin ulkopuolella. Samalla kun puhutaan yhdenvertaisuudesta ja jakamattomista ihmisarvoista, ollaan itseasiassa vaan murentamassa sitä "normaalia" ja syyttämässä niitä, jotka eivät haluasi olla sielä normaalijakauman reunalla vaan turvallisesti jakauman keskellä... siis kun itse yritetään päästä sinne keskelle, normaaliksi. Vai loppuuko se sitten se vähemmistöjen suojelu kun lähes kaikki ovat siinä uudessa normaalissa, jossa enemmistö kuuluu siihen "mielenterveyskuntoutuja" ryhmään?


Uusi uusi normaali

Olisi varmaan pitänyt tarjota heti tekstin alkuun pussillinen herneitä niille harvoille edistyksellisille, jotka vaivautuvat näitä tekstejä lukemaan? "Eihän noin saa sanoa, se loukkaa!!!" Ainiin, se sananvapaus kuuluu vain niille, joilla on oikea mielipide eli komppaa vallanpitäjien tahtoa - eli ovat normaaleja. Sairaaseen yhteiskuntaan sopeutuminen kun on normaalia, mutta millään tavalla tervettä se ei ole eikä tule olemaan. Mutta siis normaalia se on... Juuri sitä vanhaa normaalia, missä vallanpitäjät palkitsevat, tai ainakin jättävät rankaisematta, niitä hyviä normaaleja ihmisiä. Nykyinen uusi normaali ei siis ole lainkaan uusi, muuten kuin pieniltä osiltaan ja rituaaleiltaan.

Olisiko sitten uusi uusi normaali paikallaan? Aikaisemmin jo olen puhunut holistisesta (r)evoluutiosta, jossa normaali ihminen olisi terve, tyytyväinen elämäänsä ja ehkäpä jopa onnellinen. Nykypäivänä kun on normaalia olla onneton, tyytymätön ja syödä kourallinen lääkkeitä joka päivä peittääkseen ongelmansa. Ongelma on toki tunnistettava ennen kuin sitä voidaan korjata, mutta tämä edistyksellinen intersektionaalisuus ei etsi ongelmaa vaan syyllinen jo tiedetään, enää tarvitsee vaan oikeuttaa se lynkkaus.

Olisikin erittäin positiivinen asia, jos olisi normaalia pitää tätä uutta normaalia hulluna. Harmittavasti uusi normaali on integroitunut osaksi sitä entistä normaalia, missä edelleen vallanpitäjät sanelevat kansalle mitä ja miten tulee ajatella. Totalitarismissa on normaalia, että eriävien mielipiteiden kertojat halutaan hiljentää, oikeuttaen se niin että se poikkeava ei ole normaalia vaan sen sijaan pahaa! Pahaa ei vaan kutsuta pahaksi eikä normaalia normaaliksi, vaan ne uudelleennimetään sopimaan sen hetkiseen ajan kuvaan. Edistyksellisyys on siis normaalia, siitä poikkeava taantumuksellista, oikeistolaista, salaliittoteoriaa ja ties mitä... eli siis normaalista poikkeavaa, jota normaalin kansan on pelättävä ja vihattava. Koska se on normaalia. Vaatia ne väärät, normaalista poikkeavat, mielipiteet kiellettäväksi. Ja milläs asiaa voitaisiinkaan korjata? Kyllä, sananvapaudella. Vapaudella sanoa asioita, joita normaalisti ei haluta kuulla.

6 kommenttia:

  1. Jos jokainen meistä kohtelisi kanssaihmisiään niin kuin haluaisi itseään kohdeltavan, jos emme polkisi ketään jalkoihimme emmekä katsoisi ketään ylöspäin, olisimme mitä mieltä tahansa emmekä silti yrittäisi pakottaa toisia samaan muottiin, maailma olisi paratiisi eikä kukaan pystyisi kusettamaan meitä.
    Onko se liian vaikeaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisi moisen normaalilta ihmiseltä onnistuvan? 🤔

      Kommentti oli niin hyvä, että saatampas napata siitä palasen osaksi seuraavaa jo työn alla olevaa tekstiä 😊👍

      Poista
  2. Nappaa ihan vapaasti, tuntuu siltä että onnen avaimet ovat niin yksinkertaisia, mutta niin vaikeita saavuttaa 🤯

    VastaaPoista