sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Hybridi, Kyber vai Info?


Hyvä tietää mistä puhutaan

Hybridisotaa, kybersotaa ja infosotaa (tai uhkia) tuntuu olevan nykyään kaikkialla. CFR:n mukaan kyberuhka etenkin Kiinan, Iranin, Pohjois-Korean ja tietysti Venäjän suunnalta ovat vuoden 2020 suurimmat haasteet, syistä jotka selviää myöhemmin tekstissä. "Hybridi" on nykypäivänä menettänyt osan viime vuosien hohdostaan, koska se on kait liian hyvin kuvaava kaikkiin niihin toimiin joita länsi itse jatkuvasti tekee. Termi siis tarkoittaa yksinkertaisesti useampaa eri keinoa käyttäen olevaa uhkaa, sotaa tai mitäonkaan, aivan samaten kuin siis hybridiautosta puhuttaessa (bensa+sähkö).

Kyber (lontooksi cyber) taas tarkoittaa näissä asioissa puhuttaessa pääosin hakkerointia ja vastaavia toimia. Eli käytetään hyväksi jotain järjestelmää eri tavalla kuin sitä on tarkoitettu. Tietomurrot ja datavarkaudet, kaikki toimet joissa kohteen tietojärjestelmään tehdään laiton tai muuten vain valtuuttamaton toimi, lasketaan "kyber" hyökkäykseksi. Tekijää on usein lähes mahdotonta selvittää ja tekijän lavastaminen joksikin muuksi on helppoa sen osaaville. Eli kun jollain on "todisteita" että sejase on hakkeroinut jonkun, ne todisteet löytyvät usein ihan syystä ja ne on tehty niin helpoksi löytää että varmistetaan "oikean" tahon syyttely. Tiedustelupalvelut ympäri maailmaa kun keräävät kaikki mahdolliset "sormenjäljet" talteen ja käyttävät niitä sitten sopivasti omiin tarkoitusperiin. Koska eiväthän vallanpitäjät nyt valehtelisi...

Infosta puhuttaessa taas käytetään synonyyminä "valeuutisia" ja "fake news" tai vastaavia, mutta yksinkertaisesti kyseessä on siis puhtaasti tiedosta. Eikä vaan mistä tahansa tiedosta, vaan nimenomaan siitä "väärästä" tiedosta jota ei haluttu kansan tietävän. Jos uutisissa puhutaan siis jostain infosodasta tai vastaavasta, sillä tarkoitetaan että taas on joku vihamielinen taho levittänyt kansan keskuuteen tietoa jota ei sinne haluttu levittää. Toki se tieto voi olla väärää, vääristynyttä tai puhdasta valhetta, mutta se "uhka" on aina siinä että sitä kyseistä tietoa ei syystä tai toisesta haluttu muiden kuulevan. Eli kun Wikileaks ja vastaavat tuovat vuodettuja dokumentteja kansan tietoon, se on infosotaa.


Syyttävä sormi kohdistuu itään

Niin NATO kuin muut lännen toimijat ovat ottaneet viimeaikoina tosissaan asiakseen todistaa kuinka idän pahat suurvallat tuhoavat länsimaiden hyvät bileet yhdistämällä kyber- ja infosodan. Ei siitä todisteita juurikaan ole, mutta tarkasti analysoituna ei muita vaihtoehtoja ole koska se ei ole mitenkään mahdollista että tavalliset ihmiset olisivat saaneet tarpeekseen näistä jatkuvista sodista? Lännen propagandistit ovatkin hätää kärsimässä kun idän trollitehtaat kehtaavat paljastaa lännen töppäykset ja vieläpä perata ne niin että tavan kansakin sen ymmärrää - selvä todiste systemaattisesta toiminnasta.

Näyttää myös siltä, että jos tiedustelupalvelut saisivat päättää niin infosota, eli "väärän" tiedon levittäminen pitäisi tulkita samankaltaisena toimena kuin vaikka ampua tykillä rajan yli. Syyllinen voidaan myös aina osoittaa niin, että jos meidän propagandaa pilataan niin se on aina selvästi Venäjän vika. Vielä kun on selvää näyttöä että kyberiskuja on siinä sivussa ainakin yritetty ja jäljet on piilotettu hyvin, se merkitsee yhdistettynä itselle haitalliseen propagandaan että asiahan on ihan päivänselvä. Jos tämä kuulostaa oudolta, suosittelen kuuntelemaan CyCon 2019 (NATO:n vuosittainen konferenssi) esitelmiä... sielä tämä asia selitetään hyvin tarkasti: itä käyttää yhdistettyjä kyber- ja infoiskuja länttä vastaan ja se saa lännen näyttämään heikolta. Todisteita on vaan kovin heikosti, mutta uskokaa nyt!

Onkin sikäli mielenkiintoista, että nimenomaan se infouhka koetaan niin valtavana ongelmana. Mitään ongelmaahan ei ole, jos puhuu totta ja pystyy todistamaan sen oman kantansa, eikö totta? Nyt nämä "idän trollit/botit/haamuhenkilöt" kykenevät horjuttamaan kokonaisia yhteiskuntia paljastamalla lännen paskapuheet. Tähän olisi toki helppo ratkaisu, mutta ei anneta totuuden pilata hyvää tarinaa... Jostain syystä juuri se lännen valheellisten tarinoiden paljastaminen on mennyt pahasti ihon alle ja siitä syytetään kaikin keinoin idän suurvaltoja, tapauksesta riippuen.


Mutta asia ei ole kuitenkaan ihan näin yksinkertainen

Helppohan se on sivusta katsoen naureskella kuinka lännen propagandistit kieriskelevät tuskissaan koettaen selittää omien herrojensa metkut parhain päin. Infosota elääkin aivan omaa elämäänsä, yleensä lähes täysin julkisesti. Kyberpuolella asia taas on päinvastoin - lähes kaikki tapahtuu piilossa kenenkään huomaamatta, niin hyökkäykset kuin puolustukset. Yksi tärkeä syy tähän piilotteluun löytyy siitä seikasta, että ei haluta paljastaa niitä omia korttejaan vastapuolelle, mutta ei liioin omille kavereille jotka voivat olla salaa vastustajia. Kuinka paljon näitä kyberiskuja sitten tapahtuu jääkin arvailujen varaan ja kenen tekemiä ne ovat pysyvätkin mysteerinä. Länsi syyttää kaikesta itää ja päinvastoin. Onko kumpikaan oikeassa vaiko molemmat?

Infosodan väännön seuraamiseen riittää että avaa television tai netin ja katsoo kahden eri lähteen (vastapuolten) uutisia. Kyberhyökkäyksissä julkisuuteen tulee usein vain jonkun maan edustajan kommentti "meitä vastaan hyökkäsi tuo maa" ja sitten osapuolten liittolaiset menevät seisomaan oman leirin taakse ja "niinkuin tuo sanoi!" Joskus voidaan liittolaisille toimittaa todisteita, mutta kuten kaikessa digitaalisessa tiedoissa ominaisuutena on: todisteita voi helposti jakaa, mutta myös tekaista ja muokata. Syynä yleensä se, että ei haluta paljastaa niitä omia kortteja edes liittolaisille, koska eihän sitä koskaan tiedä... Tiedon jakaminen ja avoimmuus ovat kyllä tärkeitä asioita ja niistä puhutaan paljon, mutta meneppä jakamaan yksikin jollekin taholle epämieluisa tieto niin johan helvetti repeää.

2020 jatkaneekin (kiihtyvällä tahdilla) samaa kylmää hybridisotaa kuin viime vuodet. Kaikki osapuolet tekevät kaikkensa että vastapuoli näyttäisi mahdollisimman pahalta, samalla kun omaa puolta tuuditetaan vähintään yhtä rankalla propagandalla uskoon että kaikki on kotona hyvin kunhan vaan teet mitä käsketään. Ja häviävä osapuoli on kaikissa tapauksissa se tavan kansa. Kun ei syyllisiä löydy rajan takaa, sitten niitä haetaan lähempää - hyödyllisiä idiootteja kaikkialla! Kaikki media on propagandaa - seuraamalla uutisia tiedät tasan tarkkaan sen, mitä sinun halutaan tietävän, ei mitä sinun tarvitsisi tietää. Hyvää tulevaa vuotta 2020!

lauantai 21. joulukuuta 2019

Verkostoitumista


Kaik yhes koos

Google trendsin mukaan kiinnostus verkostoitumiseen on laskenut tasaista tahtia viimeisen 15 vuoden aikana. Sille on varmaan keksitty joku nykyaikaisempi nimi, joka pikaisella haulla on näköjään nippu trendikkäitä lainasanoja... joten käytetään verkostoituminen-sanaa tässä kohtaa. Yhteistyössä homma luistaa ja yhteistyöverkostojen onkin monella alalla elinehto. Samat säännöt pätevät hyvin pitkälle niin sosiaalisessa mediassa kuin ihan naamatustenkin, mutta netin kautta tapahtuvassa verkostoitumisessa on yksi hyvin kriittinen ero perinteisempiin keinoihin nähden. Se on nimittäin se määrä ja laatu minkä verran sitä verkostoitumista oikeen kytätään. Mediajätit kun pitävät kultaakin kalliimpana henkilökohtaisia tietojasi (että voivat niillä lyödä rahoiksi) ja niistä yksi tärkeimpiä on se, keiden kanssa olet mistäkin syystä tekemisissä.

Eri alustat muodostavat yhteydet toisiin käyttäjiin hieman eri tavalla, mutta yhteydet voidaan jakaa karkeasti kahteen eri kategoriaan: yksi- ja kaksisuuntainen. FB:n "kaveri" on lähtökohtaisesti kaksisuuntainen yhteys - molemmat näkevät mitä se toinen tekee ja molemmat voivat reagoida siihen toisen juttuun haluamallaan tavalla. Yksisuuntaista on taas kun "seurataan" jotain toista tahoa. Seurattu saa lähinnä tiedon että kuka seuraa (jos sitäkään), mutta ilman aktiivisia toimia ei ole missään tekemisissä seuraajansa kanssa. Seuraaja toki näkee mitä se toinen julkisesti jakaa, mutta hänen omat toimensa eivät näy seuratulle. Joissain tapauksessa voidaan puhua "stalkkauksesta", jolloin seurataan toista salaa (vakoillaan), joka saattaa myös sisältää hieman epäterveitä piirteitä, joista ei sen enempää tässä kohtaa.

Näistä yksi- ja kaksisuuntaisista yhteyksistä muodostetaankin sitten verkostoja ja analysoimalla verkoston toimintaa voidaan sieltä tunnistaa avainhenkilöitä kuten esimerkiksi "vaikuttajia". Verkoston kaikkia henkilöitä ei välttämättä kyetä edes tunnistamaan, mutta heidän metadatansa (eli kerättyjen käyttäjätietojen) perusteella voidaan luoda persoonia joita ei vaan vielä olla kyetty yhdistämään nimeen ja naamaan. Ja nämä verkostot, avainhenkilöineen, on se mikä isoja poikia oikeasti kiinnostaa. Miksi vaivautua manipuloimaan yksittäisiä ihmisiä, jos voit kerralla saavuttaa suuren yleisön heidän tietämättään? Toisinajattelijoiden hallinta vaatii tarkat tiedot koko verkostosta...


Solmukohtien hallintaa

Tapauksesta riippuen verkoston hallintaan voidaan ottaa ikivanha kolmikko käyttöön: lahjonta, kiristys ja uhkailu. Näillä keinoilla yleensä haetaan pääosin tiettyä tietoista käyttäytymistä, tosin lahjontaa esimerkiksi Youtuben superchat-ominaisuudella (tai vastaavilla) on helppo tehdä paljastamatta kovinkaan paljoa itsestään. Mutta jos pöydälle lyödään kirjekuori täynnä riihikuivaa ja neuvotaan tekemään tiettyjä asioita, siinä on salailu ainakin osittain hyvinkin kaukana. Kiristystä voidaan taas tehdä esimerkiksi "maalittamalla" tai sillä uhkailemalla - jos et tee niintainäin, masinoin kaikki kaverini kimppuusi. Viranomaistoimilla uhkailu tuntuu olevan päivän trendi tukkimaan ne turvat tämän päivän Suomessa.

Jos verkosto alkaa muodostamaan oikeaa uhkaa vallanpitäjiä vastaan, otetaan isot aseet esille. Haamuhenkilöt ja botit voidaan valjastaa käyttöön ja niiden avulla saadaan verkostojen solmukohdat joko purkaantumaan tai sulkemaan ne omiin hiekkalaatikoihinsa. Vaikuttaja voi siis kuvitella saarnaavansa suurelle seurakunnalle aktiivisia kuulijoita, vaikka todellisuudessa kyseessä on vain kourallinen luotuja persoonia joiden ainut tehtävä on teeskennellä kiinnostunutta ja ohjailla hienovaraisesti yhä kauemmaksi siitä halutusta asiasta.

Joskus taas halutaan jo olemassa olevaa verkostoa käyttää puhtaasti halutun tiedon levittämiseen (aivan kuten 80-luvun "UFO"-yhteisön kanssa kävi) - kun se valhe tulee "luotettavalta" verkoston osalta, se uppoaa paljon tehokkaammin koko joukkoon. Tämä tiedon ujuttaminen verkostoon voidaan tehdä joko suoraan vaikuttajaa manipuloimalla tai useammalla haamuhenkilöllä jotka sitten vahvistavat keskenään tiedon oikeaksi. Ja kaikki tämä manipulointi on helposti mahdollista koska verkostoitumista on pidetty niin tarkkaan silmällä jo vuosikymmenten ajan, alati kiihtyvässä tahdissa.


Mutta verkostoitumisessa on oikeasti voimaa

Kaikkine sudenkuoppineenkin verkostoitumisessa on kuitenkin omat vahvuutensa. Yhteistyöllä ihminen on kyennyt ratkaisemaan lukemattomia ongelmia ja laajalle levinnyt verkosto voi vaikuttaa suurella alueella hyvinkin tehokkaasti. Luotettavia yhteistyöverkostoja ei tosin tuosta vaan saada kasaan ja viimeisten vuosien aikana näitä verkostoja ollaankin ajettu alas yksi jos toinenkin, kovin organisoidulta vaikuttavalla tavalla. Naamatusten muodostuneet verkostot kykenevät välttämään ainakin osan ongelmista, kuten esimerkiksi botteja tulee vastaan paljon harvemmin?

Mutta verkon sisällä tapahtuva verkostoituminen on kuitenkin se mikä mediajättejä eniten kiinnostaa. Tiedustelupalveluilla on omat keinonsa pitää ihmisiä silmällä, mutta he käyttävät myös sitä samaa (heille) avointa tietokantaa kaikista eri alustojen käyttäjistä kuin mitä ne jätit käyttävät kohdistaessaan mainoksensa. Melkein voidaankin kuvata pelottavaksi sitä tehokkuutta millä näitä verkostoja seurataan ja analysoidaan. Ihmiset muuttuvat pisteiksi ruudulla ja yhteydet viivoiksi/nuoliksi heidän välillään. Siinä mahtaa unohtua se seikka, että mikä tahansa ulkopuolelta tehtävä muutos voi pilata niiden ihmisten elämän, mutta eipä nämä tahot taida välittää paskaakaan siitä, mitä heidän toimensa saavat aikaan?

Aihe sinällään onkin hyvin ajankohtainen, koska tässä hiljattain perustettiin uusi kansalaisjournalistien ja vastaavien toimijoiden verkosto nimeltään "Toimittajaliitto". Alkutaipaleen aikana taidettiin jo ainakin kaksi Twitter-tiliä poistaa ja valtamedia on suoltanut aiheesta ripakopallisen artikkeleita joista yhteenkään ei kysytty aiheen puuhamiehiltä yhtään mitään - eli täysin journalistien ohjeiden vastaisesti. Itse en ainakaan äkkiseltään keksi toista yhtä vakavaa uhkaa "länsimaiselle demokratialle" kuin totuutta vaativa ja sen perässä juokseva verkosto journalisteja. Toivotankin liitolle lykkyä tykö - sitä tarvitaan, kun vastassa on koko koneiston mahti.

torstai 19. joulukuuta 2019

Tiedon analysoinnin työkaluja


Paloitellaan sopiviksi paloiksi

Jatketaan taas tiedon analysointia mutta tällä kertaa analysoinnin ongelmien keskitytään mahdollisiin ratkaisuihin. Kansanvalta.org sivustolta löytyvä Risto Kantosen (linkki kommenteissa) teksti järjestelmäajattelusta on hyvä lähtökohta tiedon analysointiin. "Ongelma" siis jaetaan sen komponentteihin ja niiden osien yhteydet huomioidaan. Pieniä kokonaisuuksia voi jokainen lähteä purkamaan osiin päässään, mutta suuremmissa tarvitaan jo apukeinoja. Kynällä ja paperilla pääsee jo pitkälle, hienoja kaavioita voidaan taas nikkaroida tietokoneen avulla. Mutta miksi asia pitäisi purkaa osiin ja miksi osat olisi syytä raapustaa ylös kun kerran ne jo osattiin paloitella?

Yksinkertaisesti syy siihen, miksi paloittelu olisi tehtävä "paperille", löytyy ihmismielen rajoitteista. Lyhytaikaiseen muistiin kun sopii 7+-2 asiaa ja vaikka kuinka asiaa harjoittelisi, se raja tulee jossain kohtaa vastaan. Yhtään monimutkaisemman kokonaisuuden käsittely yhdellä kertaa ei liioin (yleensä) onnistu, vaan purkaminen paloihin voi jo yksistään auttaa tunnistamaan mahdolliset ongelmakohdat. Paloittelu itsessään ei vielä riitä ongelman analysoinnissa, vaan tärkeäksi osaksi siinä tuleekin niiden palojen yhteydet toisiinsa. Mikä vaikuttaa mihinkin, millä tavalla ja kuinka paljon. Ja jälleen syy, miksi asia olisi syytä laittaa paperille löytyy siitä ihmisen muistista. Kahteen palaan purettuna on muistiin säilöttävä 2+1 (yhteys) asiaa, mikä toki useimmiten onnistuu...

... mutta kun paloja alkaa olla kolme, neljä, viisi tai enemmän jotka kaikki ovat yhteyksissä toisiinsa, on muistin kapasiteetti ylitetty jo moninkertaisesti. Voit havainnollistaa sitä itsellesi piirtämällä paperille kolmion, neliön ja viisikulmion, yhdistäen kaikki kulmat aina muihin kulmiin - kulmat ovat siis niitä paloja, niiden väliset viivat yhteyksiä. Kolmiossa muisti voi vielä riittää (3+3) mutta siitä ylimenevässä osassa unohtuu varmasti joko palat tai niiden yhteydet. Mitään hienoja kaavioita ei tietenkään tarvitse tehdä vaan yksinkertainen listaus riittää. Itse esimerkiksi jaan näitä tekstejä kirjoittaessani usein väliotsikot ja kappaleiden sisällöt valmiiksi ennen kuin lähden lisäämään "lihaa luiden päälle".


Käytännön esimerkkejä

Yhtenä tiedon analysoinnin työkaluna voidaan pitää painotusten antamista eri osille. Kuvitellaan tilanne, että olet ostamassa uutta autoa. Sinulla on mielestäsi kolme hyvää vaihtoehtoa etkä halua vaan perstuntumalla ostaa autoa vaan haluat analysoida tarkemmin vaihtoehtojasi. Tehdään siis yksinkertainen taulukko ja laitetaan pystyyn sarakkeille eri vaihtoehdot. Riveille taas laitetaan ominaisuuksia ja niille haluttu painoarvo esimerkiksi näin: hinta 20%, teho 10%, käsiteltävyys 20%, turvallisuus 20% ja niin edelleen. Tämän jälkeen annat jokaiselle autolle jokaisen ominaisuuden kohdalle arvosanan ja lopulta lasket painotetuilla arvoilla analyysisi voittajan... tai sitten vaan ostat sen punaisen auton, koska ne kulkevat aina nopeimpaa!

Samaa tekniikkaa voidaankin sitten käyttää hypoteesien arviointiin. Pystysarakkeisiin laitetaan kaikki esitarkistuksen läpäisseet hypoteesit ja riveille laitetaan yksittäiset todisteet asiasta. Jos hypoteesi täsmää todisteeseen, sille annetaan vaikkapa + ja jos hypoteesi taas ei täsmää johonkin todisteeseen, sille annetaan — . Samaa painotusta voidaan myös käyttää, eli jos jokin todiste on tärkeämpi kuin toinen, sille voidaan antaa enemmän arvoa. Tällä tavalla hypoteesit siis kilpailevat keskenään ja analyysi siitä mikä olisi todennäköisin "oikea" vaihtoehto on huomattavasti objektiivisempi.

Erilaisia prosessikaavioita joilla asioiden yhteydet voidaan helposti havainnoida kannattaa myös käyttää joissain tapauksissa. Visualisointi, niin työlästä kuin se saattaakin olla, on kuitenkin hyödyllistä - aivojen eri osat aktivoituvat kun vaihdetaan kuvan ja puhtaan tekstin välillä. Suurempien tietomäärien analysointiin taas löytyy eri ohjelmistoja, mutta niiden käytöstä ja ominaisuuksia ei itselläni ole pätkääkään kokemusta joten jätetään se vain huomautuksen tasolle. Jokaisen on löydettävä ne omat, itselle sopivat ja toimivat keinot analysoida tietoa.


Miksi nähdä moinen vaiva?

Nykymedia tarjoaa lähes kaiken valmiiksi pureskeltuna, eli itse ei tarvitse kuin mennä mukana koska kaikki mahdollinen tieto on jo valmiiksi tunneladattu. Mutta jos haluaa itse päättää mitä mieltä asioista on, on saadun tiedon analysointi tarpeen. Helppoa ja nopeaa se ei tietenkään ole, eikä monikaan (itse mukaan luettuna) jaksa ihan joka napsahdusta lähteä analysoimaan. Päätös jääkin siis jokaiselle itselleen, työkaluja tässä ollaankin vaan tarjoamassa. Kenen työkalupakin tiedon analysoinnista olen sitten käynyt kääntämässä?

Joulun alla kevyttä iltaluettavaa ovat tarjonneet niin CIA kuin FBI, joissa analyysin tekijöitä pidetään korkeassa arvossa. Pitää näitä kolmikirjainpuljuja missä arvossa tahansa, täytyy sanoa että kyllä heillä osaamista tästä asiasta löytyy. Samalla useammassakin teoksessa tuli vastaan tiedon analysoinnin suurimmat ongelmat - nimittäin niiden analyysien pohjalta toimittaessa se "paras" vaihtoehto ei välttämättä löydy sen analyysin omista hyveistä vaan ihan muualta. Jos aihe kiinnostaa tarkemmin, hakusanoilla "Intelligence analysis" löytyy kaikenmoista mukavaa.

Toki näin Joulun alla voi jokainen käyttää hyväkseen tiedon analysoinnin keinoja valitessaan niitä lahjoja. Jokainen lahjavaihtoehto siis pystysarakkeeseen ja riveille niiden ominaisuuksia kuten esimerkiksi hinta. Funtsittavaa toivottaakin kaikille lukijoilleen oikein erinomaista Joulua ja palataan asiaan jahka saan analysoitua kaiken tuon NATO:n materiaalin heidän käsityksestään "demokratiasta" ja "sananvapaudesta"... totalitarismi on liberalismia?

lauantai 14. joulukuuta 2019

Tiedon analysointia


Mieli on kuin laskuvarjo...

... se toimii ainoastaan avattuna. Edellisessä tekstissä "Tiedon analysoinnin ongelmista" pohdittiin pientä osaa niistä ongelmista, mitä kohdataan tietoa analysoitaessa. Ongelmien havaitseminen ja tunnistaminen on ensiaskel ongelman ratkaisemiseksi, mutta mennään tästä vielä hieman pidemmälle ja tutkiskellaan mahdollisia keinoja millä jokainen voi itse parantaa sitä omaa analyyttistä ajatteluaan. Totuus velvoittaa... "Kaikki totuudet käyvät läpi kolme vaihetta. Ensimmäisessä se tehdään naurunalaiseksi. Toisessa sitä vastustetaan väkivaltaisesti. Kolmannessa se hyväksytään itsestäänselvyytenä." - Arthur Schopenhauer.

"Laatikon ulkopuolelta" ajattelua hehkutetaan monessa paikassa ja on aivan totta että ongelmien ratkaisuun tarvitaan usein uusia ajatusmalleja - johtivathan ne vanhat mallit kerran siihen ongelmaan? Toisen näkökulman saaminen samaan asiaan voikin jo auttaa, mutta kun on sama pää kesät talvet, mistäs sen toisen näkökulman sitten voisi yht'äkkiä saada? Yksi keino voisi olla taaksepäin kelaaminen, eli tutkitaan ne askeleet läpi miten tähän kuseen jouduttiin, askel askeleelta lopputulemasta lähtien. Tapahtumaketjun selvittäminen mikä-johti-mihin voi osoittaa sekä ne kohdat missä mentiin pieleen kuin myös sen, oliko koko ketju edes mahdollinen. Virallisia tarinoita kun lähtee purkamaan, niissä usein se ketju katkeaa ja tämä tekee koko tarinasta mahdottoman. Mutta ei anneta faktojen pilata hyvää tarinaa, kuten sanonta menee?

Suuremmassa porukassa tietoa analysoitaessa voidaan kokeilla "roolipelaamista" tai "paholaisen asianajajaa". Näissä kummassakin joku ottaa sen ns. "vastapuolen" kannan joko tekeytyen vastapuoleksi tai etsien tarkoituksella kaikki ne "oman puolen" kannan virheet. Jonkun toisen ajatusmalliin pääseminen ei kuitenkaan ole helppoa, koska ihminen ei niitä omia uskomuksia ja näkemystään maailmasta voi tuosta vain vaihtaa. Tätä voi kokeilla myös itsekseen ja väitellä itse itseään vastaan jostain aiheesta. Itsensä kanssa väittely kannattaa myös tehdä usealla eri tavalla, eli kirjoittamalla, ajattelemalla hiljaa tai puhumalla ääneen, koska aivot käyttävät eri osia analysoidessaan tietoa eri lähteistä. Kannattaa myös muistaa suuria salaliittoja tutkiessaan, että tavalliselta ihmiseltä ei kovin helposti onnistu samaistua megalomaaniseen psykopaattiin joka haluaa yksin johtaa koko maailmaa...


Oletusten kyseenalaistamista

Ehkä tärkein analysointityökalu on herkkyyden analysointi: mitkä ovat ne kriittiset osat ja kuinka varmoja ne ovat. Jos koko tarina perustuu muutamaan avainasiaan joissa jo pieni heitto kerrotusta aiheuttaa suuria muutoksia kokonaisuuteen, on näihin asioihin syytä kiinnittää eniten huomiota. Näiden kriittisten pisteiden löytäminen ei tietenkään ole mikään helppo tehtävä, joten alkuun on jokainen osa on käytävä läpi kokeillen kuinka pieni tai suuri eroavaisuus voi muuttaa koko tarinan ja kuinka varmoja ja ajan tasalla olevia tiedetyt asiat ovat. Tarinan ristiriitaisuudet ja jälkeenpäin siihen tehdyt korjaukset ovatkin usein hyvin kertovia siitä että jotain jää edelleen kertomatta tai osa kerrotusta ei pidäkään paikkansa.

Vaihtoehtoisten mallien tunnistaminen ja tutkiminen on myös hyvä keino analysoida sitä omaa näkökantaa asiasta. "Vastapuolen" tarkkailu ja heidän teorioidensa ymmärtäminen voi olla erittäin hyödyllistä siinä oman analyysin teossa. Jos sen oman kantansa on lyönyt lukkoon ja tarkistamatta tietää jo etukäteen vastapuolen olevan väärässä voi olla varma että jossain vaiheessa tulee olemaan väärässä. Itse niiden omien virheiden huomaaminen on yleensä vaikeaa, joten yksi keino sen oman analyysin heikkouksien tunnistamiseksi on etsiä vastakkainen tai vaihtoehtoinen näkemys ja käydä se läpi. Ongelmaksi tässä tosin saattaa tulla ns. vahvistusvinouma, eli sille omalle kannalle haetaan vain lisää pönkitystä toteamalla sen "vastapuolen" argumentit virheellisiksi ja täten se todistaa että se oma kanta oli oikein... molemmat osapuolet kun voivat olla yhtä väärässä.

Vältä peilikuvia - muut eivät näe maailmaa samalla tavalla kuin sinä. "Jos minä olisin ollut tuossa tilanteessa, niin minä kyllä ...", mutta kun yleensä et ollut. Niin hullulta kuin se kuulostaakin, ihmiset ajattelevat ja näkevät asioita kovin eri tavalla ja yhden mielestä "ainoa oikea ratkaisu" on toisen mielestä täysin mielipuolinen ajatus. Koska emme voi koskaan todella tietää mitä muut ajattelevat, on kaikki analysoimamme tieto enemmän tai vähemmän sitä meidän omaa maailmankuvaamme peilaava. Tietoa analysoitaessa onkin siis huomioitava onko kyseessä ihmisten aikaansaannos tai näkemys vaiko jokin asia joka ei välitä mitä mieltä ihminen siitä on. Totuus ei taida liioin välittää uskooko siihen vai ei...


Mitä tästä opimme?

Yllättymistä pidetään hyvänä merkkinä siitä, että sitä omaa näkemystä on kolautettu kovaa. Luonnollinen reaktio siihen on vetäytyä, suojautua ja kieltää tapahtunut. Mutta siinä on samalla se kohta, josta ihminen voi oppia jos kykenee tunnistamaan sen oman tunteensa yllättymisestä. Tämä ei tietenkään tarkoita, että aina kun vastaan tulee se yllättävä tieto, olisi tiedossa jotain joka muuttaisi sitä omaa maailmankuvaa - vastaan tuli siis ainoastaan tieto, joka oli ristiriidassa siihen omaan näkemykseen. Omien tunteiden tarkkailua pidetään monasti turhana hömpötyksenä, eikä niitä omia tuntemuksia ihan tuosta vaan kykene kukaan edes tunnistamaan. Olkoon mieli kuinka looginen ja analyyttinen tahansa, voi niistä perstuntumista kuitenkin löytyä avain ratkaisuun. Miten on, yllätyitkö siitä?

Tiedon analysointi, looginen ajattelu ja omien uskomusten kyseenalaistaminen ovat kaikki taitoja, jotka lähes kuka tahansa voi oppia. Helppoa se ei ole ja osalle ihmisistä nämä tulevat lähes luonnostaan, siinä kun toiset taas ovat kotonaan seuratessaan uskollisesti vain ja ainoastaan ulkoa saneltua tarinaa. Näistä kaikista on kirjoitettu kirja jos toinenkin, joista jokainen voi löytää juuri itselleen sopivia keinoja parantaa omia kognitiivisia kykyjään selviytyäkseen nykypäivän tietotulvassa. Yksi asia näissä opuksissa kuitenkin kannattaa ottaa huomioon: lähes poikkeuksetta, vaikka ne kuinka kertovatkin useista eri tavoista kuinka teemme ajatteluvirheitä ja huijaamme näin itseämme, niiden tärkein sanoma on kuitenkin että älä kyseenalaista auktoriteettien konsensusta. Onkin huvittavaa kuinka samaan pakettiin saadaan argumentointivirhe auktoriteettiin vetoamisesta ja kuinka ne auktoriteetit ovat kuitennii oikeassa...

... Toki moisia tiedon analysoijia kutsutaankin usein "skeptikoiksi" - kyseenalaistetaan kaikki se, mikä ei ole virallista tarinaa. Samalla pitää tietysti muistaa, että nimittely ja syyttely ei liioin auta yhtään mitään ja saa ainoastaan mielen suojelemaan itseään entistä vahvemmin. Mitä siis oikeasti tästä kaikesta opimme? Vapaa sana olisi ensiarvoisen tärkeää jos halutaan löytää se totuus asioista. Asioilla on lukemattomia eri laitoja joista niitä voi tutkailla, eikä kaksi päinvastaista näkemystä ole välttämättä ristiriidassa keskenään - ne vain kertovat eri näkökulman. Olisiko siis mahdollista saada aikaiseksi kokonainen kuva keräämällä kaikki näkemykset yhteen ja analysoimalla ne? Mikäettei, ainakin joistain asioista. Suuremmista kokonaisuuksista kun jää väistämättä osa piiloon jolloin jääkin yksilöstä kiinni miten kaikki ne palaset sovitetaan kokonaiseen kuvaan.

keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Kielletään kaikki väärät mielipiteet!


Täyttä höyryä eteenpäin

Ei ole juurikaan väliä onko puhuja vasemmalta tai oikealta, sama tarina tuntuu saavan enenevissä määrin palstatilaa: sensuuria on lisättävä demokratian ja sananvapauden suojelemiseksi. Eli siis olisi tehtävä juuri sitä vastakkaista mihin nuo kaksi asiaa perustuu. Osalle tämä hehkutus voidaan laskea tyhmyyden piikkiin, mutta väitän että suuri osa valtamediaan asti päätyvistä tahoista ovat kyllä täysin tietoisia ajamansa asian seurauksista ja sen ristiriitaisuudesta. Suojellakseen sananvapautta se on kiellettävä sitä väärin käyttäviltä!

Ja sitten paikalle saapuu "Eihän tässä ihmisiä olla vaimentamassa vaan estetään vihapuhe/salaliittoteoriat/disinformaatio/valeuutiset/maalitus" ja listaa voi jokainen jatkaa, mutta lopputulos on aina sama: joku taho on "oikeassa" ja sen kyseenalaistaminen millään tavalla tulisi kieltää. Osa vaatii somejättien "korjaavan" ongelman pakottamalla heidät siihen säätämällä uusia lakeja. Paitsi että koska viimeksi ollaan onnistuttu säätämään moinen laki, joka tekee vain ja ainoastaan mitä se lupaa? Some/teknologiajätit jo nyt määräävät suurelta osin siitä tiedosta mitä tavan kansa eteensä saa, mutta jostain syystä sitä ei nähdä ongelmana.

Kansanvaltaan kuuluisi jokaisen mielipiteen huomioon ottaminen, mutta kuten monissa näissä esityksistä sananvapautta vastaan kerrotaan ihan suoraan ettei demokratia toimi ellei kaikilla ole samat lähtötiedot asioista. Valedemokratia ei tietenkään toimi jos kansa saa vapaasti valita mielipiteensä ja tietonsa minkä pohjalta päätökset tekee. Virallinen tarina on siksi niin tärkeä osa tätä "demokratiaa" missä kaikki mitä valtamedia ei kerro on valeuutisia. Vahingossa tätä sananvapauden väärinkäsitystä ei ajeta, vaan taustalla on muutamia tahoja joilla on hieman enemmän kuin vain se oma lehmä ojassa...


Cui bono? Kuka hyötyy?

Suurin vahinko totuuden leviämisestä kansan keskuuteen tulisi kolmikolle: sota-, lääke- ja ruoka-teollisuus. "Salaliittoteoriaa" ollaan huutamassa heti kun jokin epämieluisa tieto jostain tuon kolmikon tekosesta lähtee leviämään. Kaikki tutkimukset vaietaan kuoliaaksi jotka todistavat että jokin nykyään "hyvänä" pidetty asia osoittautuukin olevan jotain ihan muuta. Statiinit ja hiilihydraatit voisin mainita lääke/ruoka suunnalta ja juuri julkisuuteen vuotaneet tiedot Afganistanin operaatiosta eivät anna kovin luotettavaa kuvaa kun likemmäksi 1000 miljardia taalaa jenkeissä on poltettu valheellisesti sotaan.

"Demokratia" ja koko poliittinen koneisto kaatuisi kerrasta, jos kansa saisi tietoonsa kuinka paljon heille on valehdeltu vuosien saatossa. Nyt tämä juuri tällä hetkellä hyvin polttava ISIS-kimppakyyti Suomeen sekoilu osoittaa hienosti kuinka paljon sielä vallan eri portaissa tehdään asioita kaikessa hiljaisuudessa. Vasta kun media nostaa asian esiin, se muuttuu salaisesta liitosta julkiseksi pöyristymiseksi. Valtamedia ei tosin vahingossa nosta yhtä ainutta vallanpitäjien skandaalia esille, joten sielä taustalla tapahtunee jotain vielä paljon merkittävämpää... olisiko CETA/kaivoslaki riittävä skandaali että kannattaa nostaa helvetinmoinen haloo terroristeista?

Edistykselliset tahot, eli neoliberaalit, ovat kuitenkin ajaneet jo vuosia tätä sananvapauden rajoittamista. Syy tähän onkin selvä - heidän ajamansa agendat eivät kestä julkista avointa keskustelua. Edistyksellisten ohjelmat voidaan toki sokerikuorrutuksella ajaa läpi kansan hurraamana, mutta se ei silti poista sitä peittoon jäävää paskakasaa johon se kansa naama painetaan aina kun ollaan edistytty. Avoin keskustelu olisi pyyhkäissyt sen kuorrutuksen pois aikoja sitten, mutta median luoma illuusio kantaa suurimmankin dystopian perille saakka.


Sensuurin juuret syvällä yhteiskunnassamme

Mutta ei tämä väärien mielipiteiden kieltäminen mikään uusi asia sinällään ole. Lännen peikkosatu on ollut alusta lähtien se iso "tsot tsot" puheenaihe, jossa väärää mieltä ei parane olla. Yksi yhteinen tarina onkin kantanut yhteiskuntia ties kuinka kauan ja jos siihen viralliseen tarinaan uskoo, on nyt ensimmäinen kerta ihmiskunnan historiassa jolloin tavan kansa sai mahdollisuuden tulla kuulluksi - internet. Vallanpitäjille ei sen pelottavampaa asiaa olekaan kuin vapaa ja itsenäisesti ajatteleva kansa joka vielä tekee yhteistyötä keskenään paljastaen vallanpitäjien suhmurointeja. Maalitus rikoslakiin!

Ilmastohömpän 100 miljardia € EU:n "hiilineutraali 2050"-projektiin on toki pientä jenkkien sotateollisuuden kymmenkertaiseen Afganistan-operaatioon, mutta samalla sekin osoittaa kuinka yhdellä tarinalla lypsetään kansoilta suuria summia rahaa joka sitten kaadetaan vallanpitäjien kavereiden taskuun. Kaikki ilmastohömppää kyseenalaistavat kun ovat "salaliittoteoreetikoita" tai "ilmastodenialisteja" ja heidät tulisi yhteisen edun vuoksi sulkea ulos kaikilta julkisilta alustoilta. Koska: ei saa antaa faktojen pilata hyvää tarinaa.

Olisikin ensiarvoisen tärkeää että se tavan kansa puolustaisi sitä omaa oikeuttaan olla asioista sitä omaa mieltä ja sanoa sen ääneen. Laki suojelee jo nyt yksilöä uhkauksilta ja kunnianloukkauksilta, joten mitään muutosta tiukempaan suuntaan ei todellakaan tarvita. Täysin yksipuolisesti tulkittavat "kiihottamis"-pykälät tulisi mieluusti myös hävittää, mutta niiden järkeistäminen olisi jo positiivinen muutos. Mutta jos iso raha saa tahtonsa läpi, saamme lisää sensuuria ja kaikki virallista tarinaa uhkaavat suljetaan ulos kaikilta alustoilta - ajatusrikospoliisi tekee tuloaan, nyt alkaa olla se yhdestoista hetki puolustaa sitä sananvapautta...

torstai 5. joulukuuta 2019

Tiedon analysoinnin ongelmista


Informaation aikakaudella tietämättömyys on valinta

Maailma on tietoa täynnä, mutta rajallisen ajan vuoksi ei yksi ihminen ole kyennyt enää pitkään aikaan tietämään "kaikkea". Keskittyminen valikoituihin asioihin mahdollistaa siis syventymisen harvoihin aiheisiin, mutta silloin jää auttamatta aukkoja myös niihin aiheisiin jotka siihen omaankin asiaan liittyy. Yhteistyökykyisenä ihmiset osaavat kuitenkin lyödä tyhmät päänsä yhteen ja luottaa siihen, että suurista tietomääristä analyysinsä tekevät "asiantuntijat" kertovat meille sitten tiiviissä paketissa ... niin mitä? Oman versionsa aiheeseen. Kaikki media kun on propagandaa, emme usein saa eteemme tarkasti analysoitua "oikeaa tietoa" vaan tiedonjyväsiä sekoitettuna propagandaan. Mikä siis avuksi? Tee itse! Helppoa kuin heinänteko tuo tiedon analysointi, eikös?

Kuvitellaan siis että olemme saaneet kasaan suuren kasan tietoa jostain aiheesta. Ennen kuin lähdemme sitä millään tavalla järjestelemään, on hyvä ottaa muutama seikka huomioon. Ensinnäkin, on lähes mahdotonta saada kaikkea aihetta koskevaa tietoa kasaan. Varmasti puutteellisen tiedon pohjalta ei voi tehdä (kuin ilmastoanalyysejä ja tulevaisuuden ennustamista) usein kovinkaan paljoa, joten tutkitaan mitä sieltä puuttuu: mitä tiedämme ettemme tiedä, mitä tiedämme että meiltä salataan ja mitä emme tiedä ettemme tiedä. Puuttuvan tiedon metsästys siis alkakoon. Jos puuttuva tieto on jonkin yksittäisen toimijan takana, joka suoraan hyötyy tiedon puutteellisuudesta tai virheellisyydestä, on tämä huomioitava lähteen luotettavuudessa. Jos taas se puuttuva tieto on kenen tahansa, koska tahansa varmistettavissa ja vahvistettavissa, on huomattavasti epätodennäköisempää että oikeasti julkinen tieto olisi päin honkia.

Entäpä kuinka suuri osa siitä saadusta tiedosta on oikeasti tietoa vai vaan mielipiteitä tai uskomuksia? Tiedon kanssa kun tuppaa olemaan se ongelma, että se on ainakin osin vain vahvistettuja uskomuksia. Puhtaasti tilastoillakin kyetään jo huijaamaan ja kääntämään mielipiteitä päinvastaiseen kuin raakadata osoittaisi. Olisikin siis syytä koettaa päästä aina mahdollisimman lähelle tiedon alkuperäistä lähdettä, joka voi toki olla yhtä lailla virheellistä - mutta ainakin silloin se väliin jäävien tahojen vaikutus tietoon on vähäisempi. Koska omat aistimme ovat alisteisia omille uskomuksillemme, voi jo havaittukin asia olla todellisuudessa jotain ihan muuta kuin väitetään. Vain omiin silmiin uskominen on ihan hyvä nyrkkisääntö, paitsi että ne omatkin aistit tuppaavat valehtelemaan myös itsellemme.


Miksi emme näe mitä edessämme on?

Usein puhutaankin "linsseistä" tai "laseista", jotka värittävät sen oman näkemyksemme kaikesta havaitsemastamme. Ennakkoasenteet voivat olla niin vahvoja, että aivan päivänselvä asia ohitetaan olankohautuksella virheelliseksi ja ne omat uskomukset säilyvät horjahtamattomina. Toisaalta taas mikä on päivänselvä asia? Yhteiset uskomukset ja "yleinen tieto" ovat, kiitos "virallisen tarinan", usein jotain aivan muuta kuin se totuus asioista. Jälleen vahvistettavuus ja toistettavuus nousevat suureen arvoon - jos kuka tahansa voi varmistaa asian olevan tietyllä tavalla, silloin on hyvä mahdollisuus että saatu tieto pitää paikkansa. Tosin se vahvistus on tehtävä jokaisen erikseen, eikä niin että kaikki lukivat samasta lähteestä saman pätkän ja näin vahvistivat yhden ja saman tiedon, joka saattoi alunperin olla väärin.

No entäs sitten kun kaikki se tieto on saatu vihdoin ja viimein kasaan? Kaikki se tieto laitetaan tietysti sopivaan järjestykseen ja siitä muodostetaan jonkin sortin hypoteesi, eli ehdotettu selitys. Hypoteesi ei kuitenkaan ole vielä lähelläkään lopullista analyysia ja sitä pitääkin lähteä koettelemaan. Osa hypoteeseista saattaakin kaatua heti alkuunsa testattaessa, mutta täysin menemään ei niitä kuitenkaan kannata heittää - ehkä myöhemmin löytyy kuvasta puuttunut pala joka palauttaa kyseisen hypoteesin takaisin mukaan mahdollisten joukkoon. Vasta kun hypoteesi on kunnolla testattu, sitä voidaan edes harkita analyysin tulokseen. Samalla kun pitää huomioida, että kaikista niistä tiedon osista voidaan myös muodostaa useampi hypoteesi, joista jokainen tuleekin testata läpikotaisin.

Ongelma useissa hypoteeseissa on kuitenkin se, että ne ovat yleensä muodostuneet "väärässä" järjestyksessä - palapelin lopputulos on päätetty ensin ja palaset sovitettu ennalta päätettyyn kuvaan. Sen sijaan että todisteet muodostivat kokonaiskuvan, kuva oli jo valmiina ja ainoastaan siihen sopivat osat hyväksytään osaksi hypoteesia. Tiede on tässä valmiissa kuvassa loistanut jo pitkään ja nykyään kyetään todistamaan lähes mitä tahansa "tieteellisesti". Liian monimutkainen palapeli onkin hyvin vaikea saada alkuun kun todisteista ei muodostu mitään selvää kaavaa. Suuri määrä tietoa ei siis välttämättä ole hyödyksi alkuvaiheessa, koska mitään kuvaa ei pääse muodostumaan täysin hajanaisesta tiedosta.


Todennäköisesti, ehkä, vai eikö sittenkään?

Riippuen tilanteesta, siitä hypoteesista pitäisi päästä analyysiin ja mahdollisesti vielä toimintaan sen analyysin pohjalta. Jos riittää että saadaan aikaiseksi useita mahdollisia hypoteeseja, asia jää tavallaan kesken. Tämä kesken jääminen on kuitenkin monelle ihmiselle kestämätön tilanne - vastaus, mieluusti selvä ja yksinkertainen, pitää saada. Siksi se "virallinen tarina" onkin niin helppo, koska siinä on kaikelle lyhyt ja yksinkertainen vastaus. Mitään järkeä siinä ei tarvitse olla, riittää että tarina on alusta loppuun ja sen on auktoriteetti kertonut että näin se on. Juontaako siis "hullu salaliittoteoreetikko" juuri tästä keskeneräisyyden kelpaamattomuudesta? Kun asiaa ei suostuta jättää hypoteesin tasolle vaan siitä kehitetään teoria ...

Joskus se jatkoon päässyt hypoteesi ei kuitenkaan päässyt jatkoon sen omien ansioidensa vuoksi, vaan valinnan tehnyt ihminen omien linssiensä läpi katsottuna määritti sen "parhaaksi" vaihtoehdoksi. Objektiivisuus ei ole ihmisen vahvimpia puolia, joten toisen mielipiteen tai toisen näkemyksen saaminen voi olla ainut keino löytää se sen hetkisten tietojen mukainen "paras vastaus". Kaikki asiat, jotka sopivat sen hetkiseen omaan näkemykseen nähdään positiivisessa valossa ja ne hyväksytään helposti. Koska mieli pyrkii johdonmukaisuuteen, kaikki tieto joka on ristiriidassa oman kannan kanssa sopeutetaan - ohitetaan, muunnetaan tai järkeillään tarkoittamaan jotain joka vain vahvistaa vanhaa näkemystä.

Paljon siis ongelmia, eikä tässä tokikaan edes vielä kaikki, mutta hyvin vähän ratkaisuja ja vastauksia? Että ongelmalle voidaan jotain tehdä, se täytyy ensin huomata ja tunnistaa. Nähdäkseni suurin ongelma piilee median tavassa luoda valmiiksi pureskeltuja tarinoita kansan kuultavaksi. Itse ei tarvitse käyttää hetkeäkään miettiessä että meniköhän se nyt ihan tuolleen, koska tarina esitetään kokonaisena - mutta yleensä ilman mahdollisia jatkotoimia. "Näin kävi, tästä syystä, voi voi mitään ei voitu tehdä estääkseen eikä mitään voida tehdä ettei huono asia uusiudu" Pelkkää sattumaa tai syntipukki valmiina, eli valmis tarina on uskottava ja onhan se vahvistettu kun kerran kaikki valtamediat kertovat lähes täsmälleen saman tarinan? Itse sen tiedon analysointi (sekä jo pelkkä tiedon hankinta) on niin kovin vaivalloista... mutta siitä lisää myöhemmin.