perjantai 22. helmikuuta 2019

Anti-kulttuuri


Monokulttuurista monikulttuuriin

Monokulttuuria lähdettiin rikastuttamaan liberaalin "vasemmiston" suunnalta siinä 60-luvun hujakoilla ja 70-luvulla se oli jo saatu siihen tilaan että monikulttuurisuus oli se iso juttu ja seuraava edistysaskel länsimaisissa yhteiskunnissa. Suomessa oltiin sen verran hitaasti lämpenevää kansaa, että monokulttuurimme säilyi muutaman vuoden pidempään ennen kuin edistys saapui tänne kylmään pohjolaan. Olihan se melkoisen jännää mennä ensimmäistä kertaa syömään pitsaa turkkilaisessa ravintolassa. Voidaanhan sitä pitää jonkin sortin kulttuurin rikastuttamisena kun tuodaan uusia elementtejä toisista kulttuureista?

Siihen nämä liberaalit arvot tähtäsivätkin - rikastaa sitä omaa kulttuuria ottamalla mukaan pieniä palasia muista kulttuureista. Kaikkien kukkien oli saatava kukkia ja se oma, tylsä, keto ei laimeine kesän kukkineen ollut riittävän monipuolinen mielestään aidosti vapautuneelle maailmankansalaiselle. Kun ennen mentiin nauttimaan muista kulttuureista ihan paikan päälle sinne toiseen maahan, halusivat liberaalit tuoda ne eksoottiset kulttuurit mukanaan aina ihmisiä myöden, koska eihän suomalainen voi kertakaikkiaan oppia laittamaan ulkomaalaista ruokaa - pitää tuoda kokki mukana sieltä ulkomailta.

Ei tämä rikastuttaminen toki vain ruokaan jäänyt, mutta se on helposti havaittava ja esitettävä esimerkki. Edistys kuitenkin edistyi ja liberalismi alkoi haihtumaan ja muovautui edistyksellisyyteen, jolle monikulttuurisuus ei enää kelvannutkaan. Kulttuurista omimista ja muuta vastaavaa edistyksellisyyttä tuli mukaan kuvioihin ja huomattiinkin ettei se nirvana tulekaan monikulttuurisuudesta. Liberaalit ajatukset kaikkien kukkien kukkimisesta piti talloa maahan, koska ainut tapa saada yhdenvertainen maailma ei ole hyväksyä useita eri värisävyjä...


Monikulttuurista kulttuurivastaisuuteen

... vaan muuttaa kaikki harmaaksi massaksi. Edistyksellinen kulttuuri on siis ilman mitään hajua tai makua, täysin harmaa massa jossa ei mieluusti ole edes yksilöitä. Yksilöt kun ovat erilaisia ja edistyksellisessä kulttuurissa kaikki ovat samanlaisia, joten asia pitää korjata. Lännessä tämä korjausliike on täydessä vauhdissa väestönvaihdon keinoin ja paikallisia neuvotaan opettelemaan uimaan - edistyksen aallot ovat väistämättömiä. Siirtymävaiheessa tämä ideologia tosin joudutaan myymään monikulttuurisuutena, koska olemme niin paljon takana edistyksestä että suuri osa kansasta vielä luulee olevansa liberaaleja.

Onkin mielenkiintoista seurata tätä kulttuurisotaa, missä edistykselliset yrittävät käännyttää liberaaleja puolelleen ja taantumukselliset (oikeisto) luulevat pystyvänsä pysäyttämään muutoksen. Lännessä "vasemmisto" on kuitenkin ohjannut kulttuuria rautaisella otteellaan jo pitkään, joten edistyksellisyys ja sen ajama kulttuurivastaisuus näyttää vahvasti olevan se länsimaisen kulttuurin suunta - siis sulautuminen yhdeksi "eurooppalaisuudeksi". Äkkiseltään tosin voisi luulla, että tänne laivalasteittain saapuvat ihmiset toisivat mukanaan oman kulttuurinsa ja siitä tulisi uusi valtakulttuuri?

Ei niinkään, koska edistyksellisyys on tarttunut myös "oikeistoon". "Oikeisto" hoitaa sen kulttuurin tuhoamisen niissä kehitysmaissa joita he surutta ryöstävät ja joista sitten ihmisiä tänne kiikutetaan. McDonalds on joka nurkalla ja älypuhelin taskussa nämä uuseurooppalaiset ovat hylänneet suurelta osin vanhan kulttuurinsa, mutta eivät toki kaikkia tapojaan saatikka luonnettaan. Edistyksellisyys siis tuhoaa niin lähtömaan kuin kohdemaan mono- ja monikulttuurit, yhdistäen ne sitten kulttuurisulattamossaan yhdeksi harmaaksi kasaksi, jossa kaikki ovat yhdenvertaisia.


Tarttisko tehdä jotain?

Jos ihmiskunta haluaa säilyttää monimuotoisuutensa, tälle kehitykselle olisi saatava loppu. Edistyksellisyys jota neoliberaalit ajavat sopii kyllä hyvin agendaan, jossa koko maailma on yksissä käsissä ja kaikki ihmiset ovat harmaata massaa joka kuluttaa sen minkä ehtii tuudittaakseen itsensä uneen raadettuaan töissä muutaman eduksi koko elämänsä. Sekä liberaalit kuin "oikeisto" ovat tässä väännössä altavastaajana ja monet etenkin oikeistossa käyttävät kaiken energiansa taistellessaan vanhaa vihollista, liberaaleja, vastaan.

Tieto ja sen levitys onkin se kriittinen osa tätä kulttuurisotaa. Kuka hallitsee median, hallitsee kulttuurin ja siitä ei pitäisi olla kenelläkään epäselvyyttä kenen käsissä tämä valtava propagandakoneisto on nykyään - neoliberaalien. He määräävät mistä asioista saa puhua ja mihin sävyyn, kaikki muu on paperilla sallittua mutta käytännössä kiellettyä. Yksikin väärä sana ja itseään "hyvänä ihmisenä" pitävät käyvät laumoittain "vihapuhujan" kimppuun. Miksi? Koska niin on opetettu ja moisesta toiminnasta palkitaan edistyksellisissä ja liberaaleissa piireissä.

"Me ollaan hävitty tää peli"? Ei, likimainkaan, mutta "oikeiston" pitää oppia miten yhteiskuntia rakennetaan muiltakin osin kuin pelkkien lakien ja sääntöjen osalta. Molemmat puolet, "oikeisto" ja "vasemmisto" tarvitaan luomaan terve ja toimiva yhteiskunta, edistyksellistä valevasemmistoa eli neoliberaaleja taas ei tarvita mihinkään, mutta he ovat onnistuneet levittämään aatteensa ennen näkemättömällä tehokkuudella - koska he ovat sekä ymmärtäneet pelin että omaavat resurssit siihen. Vastalääke tähän viruksen lailla levinneeseen aatteeseen kaipaa vielä löytäjäänsä, joten töitä riittää vielä ihan kaikille jos kuvitellaan vielä joskus päästävän tilanteeseen että ihmiset voisivat elää turvassa ja rauhassa omassa kodissaan.

4 kommenttia:

  1. Neoliberaalit ? Tarkoitatko Neokonservatiiveja,eli Uuskommunisteja,näitä ihania ihmisiä tyyliin John Boltton jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi sanoa että samaa sakkia mutta eri värinen takki päällä.

      Poista
  2. Luempa tuon sinun määritelmäsihän..

    VastaaPoista