torstai 23. elokuuta 2018

Johtaako maatamme oikeisto vai vasemmisto?


Kansankieliversio

Usein väitellään onko tämän hetkinen hallitus (Sipilän mafia) oikeistoa vaiko vasemmistoa, vaiko jotain ihan muuta. Ensiksi täytyy kuitenkin määritellä mitä oikeistolla ja vasemmistolla tarkoitetaan, minkä jälkeen asiaa voidaan lähteä vertailemaan. Otan tässä tekstissä kolmen eri määritelmän mukaan hallituksen toilailut syyniin. Kansankielessä usein käytetyn version mukaan oikeistolainen tarkoittaisi kapitalistista, eli vapaata markkinataloutta, ihannoivaa ja säännöstelyä purkavaa politiikkaa, missä yksilöllä on vapauksia kuten sananvapaus. Oikeistolaiseksi määritellään myös kaikki haitalliset asiat, kun niitä katsotaan vasemmistosta katsoen. Pääosin siis politiikkaa, mitä Kokkarit, Kepu ja Siniset tekevät. Vasemmistolaisena politiikkana usein pidetään sosialismia ja kommunismia, joilla ei ole juurikaan tekemistä Neuvostoliiton tekemisten kanssa, mutta vertailukohteena on aina Neuvostoliiton politiikka jota sitten kutsutaan sosialismiksi ja kommunismiksi. Vasemmistolainen politiikka on siis kaikkea sitä negatiivista politiikkaa, oikealta katsottuna. Siis SDP/Vasemmiston linjaa.

Aloitetaan siis vertailu. Sananvapauden rajoituksesta ja väärien mielipiteiden suitsimisesta hallitus saa täydet kommunistipisteet. Vihapuhetta kuriin ajavat kaikki oikeistopuolueet yhdessä tuumin, tehden näin vasemmistolaista politiikkaa hymyssä suin. Talouspuolella köyhiltä ja huono-osaisilta leikataan, mikä on vahvasti oikeistolaista politiikkaa - mitäs ette pärjää kilpailussa mukana, surkimukset. Lainaa on otettu rutkasti lisää, mitä pidetään kommunistisena politiikkana yli varojen elämisestä. Verotus taas syö kaikilta puolet tai yli leivästä, mikä on myös kovin kommunistista politiikkaa. Tosin rikkain eliitti ei veroja juurikaan maksa, mutta sama toimi myös Neuvostoliitossa, joten se on yhtä oikeistolaista kuin vasemmistolaistakin politiikkaa. Kaikki valtion omaisuus ja monopolit, mikä on kovin kommunistista, halutaan yksityistää ja myydä sitten vähiten tarjoaville kavereille, mikä on taas oikeistolaista hallintaa. Ollaan siis tässä vaiheessa hieman vasemmistolaisuuden suunnassa.

Ja sitten kaikkien suosikkiaiheeseen, eli maahanmuuttoon. Suuri määrä turvapaikanhakijoita otettiin muutama vuosi takaperin maahan, mikä on hyvin vasemmistolaista politiikkaa. Lisääkin oltaisiin otettu, mutta pääsivät loppumaan kesken, mikä oli taas VOK-bisnekselle huono veto. Kovasti siis yritettiin tehdä oikeistolaista politiikkaa ja syytää kansan rahat kavereille, mutta vähän jäi tienestit lyhyeksi - oikeistolaista politiikkaa joka tapauksessa. Koulutuksesta taas leikattiin, mikä ei oikeen sovi kumpaankaan politiikkaan, mutta kun sekin raha jaettiin kavereille, jäädään hieman oikeistolaisuuden puolelle, eikös? Yhteen laskettaessa pisteet päästään tulokseen, että oikeistopuolueet tekivät yhdessä kovin vasemmistolaista politiikkaa. Mutta eihän se niin pitänyt mennä, kansahan äänesti ihan toisin... vai saatiinko juuri mitä tilattiin, molempien yhdistelmän huonoimmat puolet?


Alkuperäismerkityksestä

Entä jos asiaa tarkastellaan hieman vanhemmilla määrityksillä, mitä oikeisto ja vasemmisto merkitsee? Oikeisto on siis kilpailua lisäävää ja rikkaiden etuja ajavaa, kun vasemmisto olisi yhteistyössä ja tasa-arvoisia. Nykyään moisia määrityksiä ei toki käytetä juurikaan missään, eikä yksikään puolue aja nimensä ja aatteensa veroista politiikkaa termien alkuperäisessä merkityksessä. Uuskielen version mukaisesti, kuten ensimmäisessä osassa yritettiin osoittaa, joutuu näitä hallituspuolueiden tekemiä päätöksiä vain ihmetellä aatemaailmaansa peilatessa. Mutta katsotaan miten toisessa vertailussa käykään...

Sananvapauden rajoittaminen sopii lähinnä eliitin eduksi, kun säröäänet hiljennetään - oikeistolaista politiikkaa. Köyhien ja heikkojen rankaisu on edelleen oikeistolaista politiikkaa, mutta lainojen ottaminen ei sovi oikein kumpaankaan aatemaailmaan. Paitsi kun se laina jaetaan taas kavereiden kesken, päästään oikeistolaisen politiikan ytimeen. Korkea verotus, joka tasaisi kaikkien tulot edes jollain tavalla sopii hyvin vasemmiston ideologiaan. Mutta verot ovat pahasti kallellaan ja rankaisevat vähätuloisia eniten, joten päästään kuitenkin oikeistolaiseen talouteen. Yhteisomistus on taas vasemmistolaisuutta ja lähellä sosialismin aatteita, eli kansan omistamana on maat ja mannut, samoin kuin tiet ja vaikkapa sähköverkot. Paitsi että ne eivät ole kansan omistuksessa vaan valtion, joka niitä omiin nimiinsä myy kuten lystää. Arvannet kumpaan se siis kuuluu?

Sitten päästäänkin vaikeaan osaan. Riippuen siitä, onko vasemmistolainen politiikka lokalistista (oma kansa etusijalla) vaiko globalistista (kaikki ihmiset ympäri maailmaa samalla viivalla), on vastaus täysin eri kummankaltaista politiikkaa harrastetaan. Lokalistien näkökulmasta muiden ruokkiminen oman kansan varoilla olisi vain eliitin ruokkimista, kun taas globalistinen aate ottaisi avosylin vastaan kaikki tulijat. Rahoittamisen tasaus olisi silti oikeistolaisten käsialaa, mutta suuri osa jaetusta rahasta menisi globalistisen vasemmiston kaavan mukaan. Koulutuksen leikkaukset taas sopivat täydellisesti oikeiston tekeleeksi, kun köyhälistö pidetään kouluttamattomana. Jos nykyhallitusta siis peilattaisiin tällä jaolla, olisi kyseessä lähes täysin oikeistolainen hallitus. Mutta eihän sitä jakoa näin kukaan tee enää nykypäivänä, joten jätetään tämä vain ajatusleikiksi.


Ei kumpaakaan vaan jotain ihan muuta

Unohdetaan oikeisto/vasemmisto ja korvataan se illuusio neoliberalismilla, eli kaikki kansa orjaksi ja eliitti omistaa kaiken. Jokainen puolue saa vuorotella parrasvaloissa, mutta laiva seilaa samaan suuntaan joka tapauksessa. Kansalta otetaan niin yksityinen kuin yhteinen omaisuus ja se annetaan omistavalle eliitille, tekosyytä vaihdellen aina sen mukaan mitkä puolueet on vallassa. Poliitikot palkitaan kansalta varastetuilla jämillä ja poliitikkojen kavereilta ei oteta vaan annetaan "tukia" yritystoimintaan. Asiaa voidaan pitää oikeistolaisena tai kapitalistisena, mutta silloin joudutaan selittämään osa ilmiöstä niin, että puolue ei tee juuri siinä kohtaa kapitalistista politiikkaa mutta on se sitä kuitenkin. Mutta neoliberalismilla voidaan selittää koko ilmiö ilman kiertelyä.

Lainaa joka maksatetaan kansan selkänahasta, korkeat verot kuritettaville, väärinajattelijoiden vaimennus, koulutus päin prinkkalaa ja väestö vaihtoon. Kaikki käy kun maasta halutaan tehdä eliitin hallitsema ja omistama orjatyöpaikka kaikelle kansalle missä yhdelläkään orjalla ei ole mukavaa. Naamioidaan koko järjestelmä "demokratiaksi" kauniilla illuusiolla ja keksitään satuja kuten "äänestämällä voit vaikuttaa". Vaaleissa valitut puhuvat päät jatkavat vuodesta toiseen samaa politiikkaa, eli kansalta otetaan ja kavereille annetaan. Ai niin, ja kerrotaan että ne ongelmat johtuvat siitä vasemmistosta tai oikeistosta, riippuen kummalla puolella satut itse olemaan.

Suomessa puolueet eivät siis tee oikeistolaista tai vasemmistolaista politiikkaa, vaan he tekevät sitä omaa osaansa kokonaisuudessa. Kansa sitten valitsee vaaleissa mikä yhdistelmä toinen toistaan haitallisempia doktriineja yhdistetään yhdeksi hallitukseksi. Verrannollisesti voidaan siis sanoa että ruokana on tänään kissanpaskaa ja saamme valita onko se sekoitus sekarotuisen maatiaiskissan, Persialaisen, Maine Coonin, Bengalin vai Siamilaisen paskaa ja missä suhteessa sekoitettuna - mutta paskaa on tarjolla eikä mitään muuta. Ja aina saadaan täysi lautasellinen, pakkosyötettynä ja median nonparelleilla kuorrutettuna. Siihen asti kunnes vaadimme jotain muuta purtavaksi... kova pähkinä purtavaksi, toki, mutta vanha vaihtoehto on vain kasa paskaa.

1 kommentti: