lauantai 25. elokuuta 2018

Hakekaa talikot ja soihdut!


Lynkkausjoukko lähestyy

Medialynkkauksesta olen kirjoittanut muutamaan otteeseen lyhyesti, esimerkiksi tässä, mutta aihe ei ole noussut sen kummemmin esille omassa somekuplassani. Mutta viimeisen viikon aikana ei ole juuri muuta näkynytkään kuin joukkolynkkausta milloin mistäkin syystä. On näkynyt niin valtamedian lynkkausjoukkoja, kuin myös somelynkkausta. Yhteiskunnallinen merkitys ilmiössä on suuri, mutta lynkattavien teot pääosin "ketään ei kiinnostaisi jos ei sattuisi juuri omalle kohdalle". Rikoksista rankaisemiseen on oikeuslaitos, häpeäpaaluun joutuu jos sanoo väärän sanan.

Jos median lynkkaus on ilmiönä uusi tahi outo, avaan sitä hieman tässä alkuun. Joku on tehnyt jotain "väärin" ja media on päättänyt että tämä henkilö pitää syyttää, tuomita ja rangaista samalla kertaa, todisteilla tai ilman. Oikaisunhan voi tehdä aina viikko jälkeenpäin, "sori siitä" eikä kukaan huomaa vilppiä. Siis alkuperäinen "uutinen" jää ihmisten mieliin, oli se kuinka päin prinkkalaa tahansa. Joku taho päättää, että tämän lynkattavan henkilön rike on niin yhteiskunnallisesti merkittävä, että tuomio on saatava hinnalla millä hyvänsä, minkä päälle sitten oikeuslaitos lätkäisee oman leimansa tarvittaessa päälle. Onneksi journalistien etiikka on niin kovalla tasolla ettei virheitä satu kuin... melkein joka kerta?

Kun väärin tehnyt ihminen on ensin mustamaalattu täydellisesti, tilanteesta riippuen siirrytään joko kuoliaaksivaimentamiseen tai haudallatanssimiseen. Uusia (vähemmän)yllättäviä käänteitä saatetaan tuoda esiin, siihen asti kun narratiivi oikeutetusta teloituksesta säilyy. Jos paljastuu että vahingossa lynkattiin väärä tyyppi, väärin todistein tai väärästä asiasta niin "sori siitä" ja elämä jatkuu, kaikilla paitsi lynkatulta. Kerran median mustalle listalle päästyään saa olla melkoinen pyhimys että voi joskus päästä edes neutraalille tasolle. Hyviä keinoja lynkattavaksi joutumiseen on omata vääriä mielipiteitä, tehdä jotain laitonta tai räväkkää ja jäädä siitä kiinni tahi astua väärille varpaille.


Viimeaikaisia teloituksia

Nimiä en tule tässä käyttämään (kun en niitä muista enkä jaksa kaivella), mutta viittaukset voi yhtään mediaa seuranneet huomata kohtuu nopsaan. Päästäkseen oikein kunnolla median hampaisiin, on ihmisellä oltava edes jonkinsortin merkittävä asema yhteiskunnassa ennen lynkkausta. Matti Meikäläisen niittaus päämedian huippuajankohtana ei kannata kun se ei ketään kiinnosta kuitenkaan. Henkilön maine on Suomessa todella tärkeä osa mediakentällä - sillä mitä sanoo tai tekee on vaikutusta lähinnä vain silloin kun lähdetään lynkkaamaan. Julkkispalvonta kulkeekin käsi kädessä auktoriteettiuskon kanssa, mutta ei siitä enempää.

Terrori-isku reilu vuosi sitten nosti otsikoihin useammankin ihmisen, joista osalla ei tainnut olla ihan puhtaat jauhot pussissa kun asiaa lähdettiin tarkemmin tutkimaan. Sankarinviitta ehdittiin kuitenkin mediassa pukea päälle, mutta somelynkkaus oli sitäkin ankarampi kun valtamedia alkoi vuotamaan tietoa tapahtuneesta. Useampikin artisti on taas päässyt kylpemään valokeilassa hieman kyseenalaisin meriitein, mutta lynkkausta on tainnut tapahtua enemmän somen puolella vaikka valtamedia onkin tehnyt osansa mustamaalauskampanjoissaan. Osa artisteista on kuoliaaksivaiettu, kun osa taas saa jatkuvaa, tosin hieman kyseenalaistakin, huomiota. Onko kyseessä siis edes lynkkaus jos asiaa puidaan joka kantilta ja mukaan nostetaan niin positiivisia kuin negatiivisia asioita? Sen jokainen päättäköön itse.

JSNn tapaus taas oli se alkusoitto tälle koko tekstille. Kriittinen julkaisu ja täysi henkilölynkkaus samalle päivämäärälle on harvemmin sattumaa. Astuttiinko väärän tahon varpaille näkyvästi, vai oliko kulisseissa jotain muutakin menossa? Entäpä sitten median tekemät valelynkkaukset? Puhuvia päitä, eli poliitikkoja pääsee mediamyllytykseen näin ennen vaaleja yksi jos toinenkin. Asiasta (muka) paheksutaan, mutta samalla heilutetaan puolueen lippua kaksin käsin "hei katsokaa kuinka juuri tähän samaistuvat ihmiset rakastavat tätä tyyppiä!" Piiskaa klubilla, hieman kännäilyä ja kompastelua vaiko laitetaan paha paha rasistinen mielipide otsikkoon, että kaikki varmasti osaavat äänestää oikein? Voisiko tästä kaikesta sitten päätellä jotain?


Kaikki media on propagandaa

Toivottavasti tämä ei tule kovin suurena yllätyksenä monelle: media ajaa täsmälleen samaa agendaa olit siitä yksittäisestä uutisesta samaa tai eri mieltä median kanssa. Kun huomaat että mediassa on artikkeli, joka sotii omia arvojasi vastaan, on se artikkeli kuitenkin juuri saman aatteen ajamaa kuin se toinen artikkeli jonka kanssa olit samaa mieltä. Yksikään uutinen ei mediaan päädy vahingossa vaan se on sielä syystä. Osa uutisista on sielä pönkittämässä luottamusta siihen mediaan, kertoen kylmät faktat kuten pitääkin asioista millä ei ole siihen median agendaan juurikaan vaikutusta. Ja ne kaikki kriittiset artikkelit ja medialynkkaukset - ne ovat sielä koska joku haluaa niiden olevan siellä. Se "joku" ei ole yleensä median kuluttaja itse...

Näissä henkilölynkkauksissa nouseekin median kaksinaismoraali hyvin pintaan. Kun yhtäällä ollaan huutamassa ihmisoikeuksia ja empatiaa, toisaalla tuhotaan ihmisen elämä ihan täysin. Useampikin ihminen on medialynkkauksen jälkeen päättänyt oman elämänsä, mutta eihän siitä media ole vastuussa? Ei, vaikka jälkeenpäin huomattiin että koko homma oli tekaistua valhetta. Mitä median kuuluisi tehdä on nostaa vallanpitäjien rötöstelyt kansan tietoisuuteen ja laittomuuksien nostaminen tapetille niin että se olisi riittävä pelote valtaapitäville tehdä oikeasti kansan edun mukaisia päätöksiä...

... paitsi että media on valtaapitävien omistuksessa ja tiukassa valvonnassa. He päättävät kuka naulataan seinään ja kenen rötöstelyt painetaan villaisella. Oikea journalisti paljastaisi näitä yhteiskunnan ongelmia jopa henkensä uhalla, propagandistit taas tekevät vain työtä käskettyä. Eipä se toki helppoa ole propagandistillakaan - kumartaessaan yhteen suuntaan tulee pyllistettyä toisaalle. Ja niitä talikoita löytyy jokaisen navetan ovenpielestä. Ei uhkaus, ei varoitus vaan pelkkä toteamus. Valta ei ole pysyvää. Totuus ei pala tulessakaan. There is no spoon.

torstai 23. elokuuta 2018

Johtaako maatamme oikeisto vai vasemmisto?


Kansankieliversio

Usein väitellään onko tämän hetkinen hallitus (Sipilän mafia) oikeistoa vaiko vasemmistoa, vaiko jotain ihan muuta. Ensiksi täytyy kuitenkin määritellä mitä oikeistolla ja vasemmistolla tarkoitetaan, minkä jälkeen asiaa voidaan lähteä vertailemaan. Otan tässä tekstissä kolmen eri määritelmän mukaan hallituksen toilailut syyniin. Kansankielessä usein käytetyn version mukaan oikeistolainen tarkoittaisi kapitalistista, eli vapaata markkinataloutta, ihannoivaa ja säännöstelyä purkavaa politiikkaa, missä yksilöllä on vapauksia kuten sananvapaus. Oikeistolaiseksi määritellään myös kaikki haitalliset asiat, kun niitä katsotaan vasemmistosta katsoen. Pääosin siis politiikkaa, mitä Kokkarit, Kepu ja Siniset tekevät. Vasemmistolaisena politiikkana usein pidetään sosialismia ja kommunismia, joilla ei ole juurikaan tekemistä Neuvostoliiton tekemisten kanssa, mutta vertailukohteena on aina Neuvostoliiton politiikka jota sitten kutsutaan sosialismiksi ja kommunismiksi. Vasemmistolainen politiikka on siis kaikkea sitä negatiivista politiikkaa, oikealta katsottuna. Siis SDP/Vasemmiston linjaa.

Aloitetaan siis vertailu. Sananvapauden rajoituksesta ja väärien mielipiteiden suitsimisesta hallitus saa täydet kommunistipisteet. Vihapuhetta kuriin ajavat kaikki oikeistopuolueet yhdessä tuumin, tehden näin vasemmistolaista politiikkaa hymyssä suin. Talouspuolella köyhiltä ja huono-osaisilta leikataan, mikä on vahvasti oikeistolaista politiikkaa - mitäs ette pärjää kilpailussa mukana, surkimukset. Lainaa on otettu rutkasti lisää, mitä pidetään kommunistisena politiikkana yli varojen elämisestä. Verotus taas syö kaikilta puolet tai yli leivästä, mikä on myös kovin kommunistista politiikkaa. Tosin rikkain eliitti ei veroja juurikaan maksa, mutta sama toimi myös Neuvostoliitossa, joten se on yhtä oikeistolaista kuin vasemmistolaistakin politiikkaa. Kaikki valtion omaisuus ja monopolit, mikä on kovin kommunistista, halutaan yksityistää ja myydä sitten vähiten tarjoaville kavereille, mikä on taas oikeistolaista hallintaa. Ollaan siis tässä vaiheessa hieman vasemmistolaisuuden suunnassa.

Ja sitten kaikkien suosikkiaiheeseen, eli maahanmuuttoon. Suuri määrä turvapaikanhakijoita otettiin muutama vuosi takaperin maahan, mikä on hyvin vasemmistolaista politiikkaa. Lisääkin oltaisiin otettu, mutta pääsivät loppumaan kesken, mikä oli taas VOK-bisnekselle huono veto. Kovasti siis yritettiin tehdä oikeistolaista politiikkaa ja syytää kansan rahat kavereille, mutta vähän jäi tienestit lyhyeksi - oikeistolaista politiikkaa joka tapauksessa. Koulutuksesta taas leikattiin, mikä ei oikeen sovi kumpaankaan politiikkaan, mutta kun sekin raha jaettiin kavereille, jäädään hieman oikeistolaisuuden puolelle, eikös? Yhteen laskettaessa pisteet päästään tulokseen, että oikeistopuolueet tekivät yhdessä kovin vasemmistolaista politiikkaa. Mutta eihän se niin pitänyt mennä, kansahan äänesti ihan toisin... vai saatiinko juuri mitä tilattiin, molempien yhdistelmän huonoimmat puolet?


Alkuperäismerkityksestä

Entä jos asiaa tarkastellaan hieman vanhemmilla määrityksillä, mitä oikeisto ja vasemmisto merkitsee? Oikeisto on siis kilpailua lisäävää ja rikkaiden etuja ajavaa, kun vasemmisto olisi yhteistyössä ja tasa-arvoisia. Nykyään moisia määrityksiä ei toki käytetä juurikaan missään, eikä yksikään puolue aja nimensä ja aatteensa veroista politiikkaa termien alkuperäisessä merkityksessä. Uuskielen version mukaisesti, kuten ensimmäisessä osassa yritettiin osoittaa, joutuu näitä hallituspuolueiden tekemiä päätöksiä vain ihmetellä aatemaailmaansa peilatessa. Mutta katsotaan miten toisessa vertailussa käykään...

Sananvapauden rajoittaminen sopii lähinnä eliitin eduksi, kun säröäänet hiljennetään - oikeistolaista politiikkaa. Köyhien ja heikkojen rankaisu on edelleen oikeistolaista politiikkaa, mutta lainojen ottaminen ei sovi oikein kumpaankaan aatemaailmaan. Paitsi kun se laina jaetaan taas kavereiden kesken, päästään oikeistolaisen politiikan ytimeen. Korkea verotus, joka tasaisi kaikkien tulot edes jollain tavalla sopii hyvin vasemmiston ideologiaan. Mutta verot ovat pahasti kallellaan ja rankaisevat vähätuloisia eniten, joten päästään kuitenkin oikeistolaiseen talouteen. Yhteisomistus on taas vasemmistolaisuutta ja lähellä sosialismin aatteita, eli kansan omistamana on maat ja mannut, samoin kuin tiet ja vaikkapa sähköverkot. Paitsi että ne eivät ole kansan omistuksessa vaan valtion, joka niitä omiin nimiinsä myy kuten lystää. Arvannet kumpaan se siis kuuluu?

Sitten päästäänkin vaikeaan osaan. Riippuen siitä, onko vasemmistolainen politiikka lokalistista (oma kansa etusijalla) vaiko globalistista (kaikki ihmiset ympäri maailmaa samalla viivalla), on vastaus täysin eri kummankaltaista politiikkaa harrastetaan. Lokalistien näkökulmasta muiden ruokkiminen oman kansan varoilla olisi vain eliitin ruokkimista, kun taas globalistinen aate ottaisi avosylin vastaan kaikki tulijat. Rahoittamisen tasaus olisi silti oikeistolaisten käsialaa, mutta suuri osa jaetusta rahasta menisi globalistisen vasemmiston kaavan mukaan. Koulutuksen leikkaukset taas sopivat täydellisesti oikeiston tekeleeksi, kun köyhälistö pidetään kouluttamattomana. Jos nykyhallitusta siis peilattaisiin tällä jaolla, olisi kyseessä lähes täysin oikeistolainen hallitus. Mutta eihän sitä jakoa näin kukaan tee enää nykypäivänä, joten jätetään tämä vain ajatusleikiksi.


Ei kumpaakaan vaan jotain ihan muuta

Unohdetaan oikeisto/vasemmisto ja korvataan se illuusio neoliberalismilla, eli kaikki kansa orjaksi ja eliitti omistaa kaiken. Jokainen puolue saa vuorotella parrasvaloissa, mutta laiva seilaa samaan suuntaan joka tapauksessa. Kansalta otetaan niin yksityinen kuin yhteinen omaisuus ja se annetaan omistavalle eliitille, tekosyytä vaihdellen aina sen mukaan mitkä puolueet on vallassa. Poliitikot palkitaan kansalta varastetuilla jämillä ja poliitikkojen kavereilta ei oteta vaan annetaan "tukia" yritystoimintaan. Asiaa voidaan pitää oikeistolaisena tai kapitalistisena, mutta silloin joudutaan selittämään osa ilmiöstä niin, että puolue ei tee juuri siinä kohtaa kapitalistista politiikkaa mutta on se sitä kuitenkin. Mutta neoliberalismilla voidaan selittää koko ilmiö ilman kiertelyä.

Lainaa joka maksatetaan kansan selkänahasta, korkeat verot kuritettaville, väärinajattelijoiden vaimennus, koulutus päin prinkkalaa ja väestö vaihtoon. Kaikki käy kun maasta halutaan tehdä eliitin hallitsema ja omistama orjatyöpaikka kaikelle kansalle missä yhdelläkään orjalla ei ole mukavaa. Naamioidaan koko järjestelmä "demokratiaksi" kauniilla illuusiolla ja keksitään satuja kuten "äänestämällä voit vaikuttaa". Vaaleissa valitut puhuvat päät jatkavat vuodesta toiseen samaa politiikkaa, eli kansalta otetaan ja kavereille annetaan. Ai niin, ja kerrotaan että ne ongelmat johtuvat siitä vasemmistosta tai oikeistosta, riippuen kummalla puolella satut itse olemaan.

Suomessa puolueet eivät siis tee oikeistolaista tai vasemmistolaista politiikkaa, vaan he tekevät sitä omaa osaansa kokonaisuudessa. Kansa sitten valitsee vaaleissa mikä yhdistelmä toinen toistaan haitallisempia doktriineja yhdistetään yhdeksi hallitukseksi. Verrannollisesti voidaan siis sanoa että ruokana on tänään kissanpaskaa ja saamme valita onko se sekoitus sekarotuisen maatiaiskissan, Persialaisen, Maine Coonin, Bengalin vai Siamilaisen paskaa ja missä suhteessa sekoitettuna - mutta paskaa on tarjolla eikä mitään muuta. Ja aina saadaan täysi lautasellinen, pakkosyötettynä ja median nonparelleilla kuorrutettuna. Siihen asti kunnes vaadimme jotain muuta purtavaksi... kova pähkinä purtavaksi, toki, mutta vanha vaihtoehto on vain kasa paskaa.

keskiviikko 22. elokuuta 2018

Uuskieli tutuksi - Oikeisto ja Vasemmisto


Oikeisto, eli...

Ranskan vallankumouksen aikaan, eli 1700-luvun lopulla, vanhan vallan kannattajat istuivat oikealla ja uudistusmieliset vasemmalla parlamentissa. Vanha valta, eli monarkian kannattajat uskoivat, että tietynlaiset sosiaaliset rakenteet ja hierarkiat ovat väistämättömiä luonnon lakeja, täten siis haluttavia ja normaaleja. Oli siis täysin luonnollinen asia, että rikkaat saavat määrätä köyhiä, kuninkaalliset alamaisiaan ja auktoriteetit sanella alempiarvoisille säännöt. Hierarkiat muodostuivat luonnollisesti sen mukaan kenellä oli sillä hetkellä eniten valtaa ja vahvin (yleensä rikkain) saneli ehdot. Näistä ajoista ollaan tosin jo kaukana, mutta samat arvot elävät silti vahvasti yhteiskunnassamme. Kuninkaita ei enää ole, mutta rikkaat suvut/henkilöt voivat sanella monia asioita tapahtuvaksi kuten itse haluavat. Sitä se oikeisto, sanan alkuperäisessä merkityksessään, tarkoittaa.

Mutta sanat kehittyvät vuosien saatossa, saaden uusia merkityksiä jotka muokkaavat tai lisäävät vanhaan termiin jotain uutta. Oikeiston merkitys on käynyt läpi (ainakin) viisi porrasta, jotka ovat määritelleet oikeiston ja oikeistolaisen politiikan. Alkujaan kyseessä oli siis aristokraattien aseman puolustus ja sen oikeuttaminen. Vastavetona vasemmiston valistuksen vuosisadan/järjen aikakaudelle oikeistolaisuudella alettiin kuvaamaan epäluuloisuutta intellektuelleja kohtaan, eli populismia - asiat piti esittää kansalle yksinkertaistettuna ja muutenkin hallintoa piti yksinkertaistaa ja rajoittaa. Radikaali oikeisto taas romantisoi nationalismia ja ääri-oikeiston leiman saivat nationalistisuuden vielä pidemmälle vievät, eli maahanmuuttovastaiset rasistiset aatteet. Nykyään oikeistolla pääosin tarkoitetaan (neo)liberaalien näkemystä, eli vapaata markkinataloutta, säännöstelyn purkamista, patriotismia, lain ja järjestyksen ylläpitoa ja elitismiä.

Kansankielessä ja median puskemana oikeisto taas tarkoittaa... konservatiiveja, kapitalisteja, porvareita, kansallismielisiä, nationalisteja, patriootteja, maahanmuuttovastaisia, rasisteja, natseja ja ties mitä. Oikeastaan kaikki poliittiset asiat mitkä eivät ole vasemmistolaisten mielestä hyviä ovat oikeistoa. Mikä näistä on sitten se oikea määritelmä? Kaikki ja ei mikään, sanaa vain määritellään usealla eri tavalla, kertomatta muille mitä versiota tarkoitetaan. Jos kuitenkin palataan sanan alkuperäiseen merkitykseen ja tarkastellaan sen merkityksen muuntautumista, voidaan siitä kuitenkin päätellä joitain asioita. Aate itsessään ei ole muuttunut, ainoastaan sanan merkitystä on soviteltu kuvaamaan senhetkistä tilannetta, kuvaten lähinnä niitä keinoja millä siihen aatteen ytimen ideologiaan päästään. Itse näistä kaikista olen tullut johtopäätelmään, että oikeisto tarkoittaa pohjimmiltaan: kilpailun puolesta.


Vasemmisto, eli...

Samasta Ranskan vallankumouksen aikakaudesta lähtöisin oleva kuvaus niistä, jotka istuivat vasemmalla parlamentissa. Ja kuten kunnon vastakkainasetteluun kuuluu, vasemmiston ideologia oli päinvastainen oikeistoon nähden. Ihmiset ovat tasavertaisia ja hierarkiat eivät ole luonnollinen asia. Miten tasa-arvo tai tasavertaisuus alussa tulkittiinkaan, se varmasti vaihteli jo silloin suuresti, mutta aatesuunnan ydin oli aateliston oikeutetun vallan kumoaminen. Aatelisto kaatuikin, mutta sen tilalle tulleet järjestelmät eivät olleet juurikaan sen tasa-arvoisempia, joten vasemmisto lähtikin laajenemaan lukuisille eri alueille tasavertaisuus tavoitteenaan. Uusia aatteita, kuten sosialismi ja kommunismi sovitettiin mukaan ja Marxin kaltaisten ajattelijoiden työt sulautettiin mukaan vasemmistolaisuuden määritelmään.

Nykyään vasemmistosta puhuttaessa saadaan vähintään yhtä kaikenkirjava vastaus kuin oikeistosta. Kaikki oikeistolaisen näkemyksestä haitallinen politiikka on vasemmistolaista, mutta onko kyseessä täysin päinvastainen aate vaiko saman kolikon toinen puoli? Sosialistit, kommunistit, Marxilaiset, Marxis-Leninistit, anarkistit, antifasistit, sosiaalidemokraatit, egalitaarit, feministit, SJWt (Social Justice Warrior) ja mitä kaikkea, kaikki seilaavat saman lipun alla rinta rinnan. Jos aatteita tarkastelisi yksittäin, täytyisi kyllä ihmetellä millä ihmeen logiikalla asioita on voitu niputtaa saman vasemmistolaisuuden alle. Mutta uuskielessä kaikki on mahdollista. Kansallissoialistista tulee oikeistoa ja antifasistista vasemmistoa. Samalla kun totalitarismista ja fasismista voidaan syyttää molempia osapuolia...

Kansankielessä vasemmistolla tarkoitetaan kuitenkin useimmiten politiikkaa, jota Vasemmistoliitto ja SDP ajavat. Kauaksi on aate kulkenut aateliston vastustamisesta nykyiseen malliin? Mikä olisi sitten passeli määritelmä vasemmistolle? Oikeaa ja väärää ei taaskaan ole, on vain tuhansia erilaisia määritelmiä joita ei yleensä sanaa käytettäessä muisteta mainita. Mutta jos tehdään sama perkaus kuin oikeiston aatteelle, eli pohjaksi sanan lähtöasetelma aateliston oikeutetun vallan purkamisesta ja yhdistetään siihen sosialismin aatteen perusteita, saadaan nähdäkseni kohtuullinen määritelmä mitä vasemmistolla voitaisiin tarkoittaa: yhteistyön puolesta, kilpailua vastaan.


Uuskielen käänteitä

Että asiasta voidaan puhua, sille on annettava nimi. Että asiasta voidaan riidellä, sille lätkitään tusina haukkumanimeä, jätetään tahallaan osa aatteen perustasta pois ja syytetään vastapuolta kaikesta pahasta, samalla kun oma ideologia ottaa kunnian kaikesta positiivisesta. Tästä saammekin kiittää uuskieltä, jonka juuret politiikan kohdalla juontavat juuri tuohon Ranskan vallankumoukseen. Järjen aikakausi (Age of Enlightenment) oli suuri uhka hallitsijoille, joten tätä järjen käyttöä oli rajoitettava kaikin mahdollisin keinoin. Ja mikä sen tehokkaampaa kuin käyttää sanoja/kieltä sotkemaan koko homma niin, ettei asiasta voitu edes keskustella sivistyneesti?

Voitaisiinko ongelmaa sitten ratkaista politiikasta puhuttaessa? Kyllä, määrittelemällä termit joko ennen tai jälkeen niiden esittämisen, mutta joka tapauksessa ennen kuin asiasta lähdetään riitelemään, eli mitä nykyään kutsutaan keskusteluksi. Mutta tämä käytäntö, missä sanat määritellään, nähdään usein "autistiseksi" ja turhanpäiväiseksi, koska kaikkihan sen tietää mitä mikäkin asia tarkoittaa? Media sekoittaa termejä jatkuvalla syötöllä, eikä kukaan tiedä mitä missäkin kohtaa tarkoittaa "oikeisto" ja "vasemmisto". Ja tämä tahallinen termien sekoitus on osasyynä siihen, miksi politiikan laiva seilaa omilla vesillään kansan riidellessä kenen syy oli mikäkin veron korotus.

Onko sitten antamani määritelmät vasemmistolle ja oikeistolle ne oikeat määritelmät? Ei, vaan ne ovat yksiä mahdollisia määritelmiä tuhansien joukossa. Ja kun niitä termejä käyttää, jos siis haluaa sanomansa välittyvän edes etäisesti haluamassaan muodossa, olisi aika hemmetin tärkeää kertoa mitä itse tarkoittaa kun puhuu oikeistosta, vasemmistosta tai mistään muustakaan asiasta. Propagandalla asiat vääristetään ja oikeisto muuttuu vasemmistoksi, samalla kun vasemmisto onkin oikeistoa. Mutta ei, nämä kaksi asiaa ovat päinvastaiset - aivan kuten vasen ja oikea. Ne kuvaavat saman kolikon kahta puolta, keskittäen huomion niihin puoliin, ei itse kolikkoon. Ja tähän uuskielen käyttö propagandassa johtaakin - ei nähdä kokonaisuutta kun keskitytään vain kolikon eri pinnoilla olevaan kuvaan. Kummin päin sinä haluaisit kolikon pysähtyvän? Kilpailu vai yhteistyö...

lauantai 18. elokuuta 2018

Totta vai Tarua?


Totuus on tarua ihmeellisempää

Tarinaa kerrottaessa ei välttämättä ole niin tärkeää onko tarina faktaa, totta vaiko vain tarua. Tarinalla on usein tarkoitus kertoa ja selittää samalla jokin asia, mistä voidaan sitten vaikkapa oppia jotakin. Tarinassa voi olla hyvinkin suuri moraalinen opetus taustalla, jolloin sen totuudenperäisyys ei ole tarinan tarkoitus. Toki tositapahtumiin perustuvaa tarinaa voidaan myös käyttää hyväksi saman ongelman ratkaisussa toisella taholla, siinä kun sadussa kerrottua tarinaa ja sen ratkaisumallia voi olla hieman hankalampi käytännössä toteuttaa. Riippuen siis tilanteesta, ei tarinan totuudenperäisyydellä ole aina suurta merkitystä suhteessa itse tarinan merkitykseen - moni pyhänä pidetty kirjoitus ei välttämättä ole se ihan kirjaimellinen kuvaus tapahtumista, mutta moisen pyhän kirjoituksen merkitys voi hyvin olla maata mullistava.

Tarinasta keskusteltaessa onkin siis päätettävä puhutaanko itse tarinasta vaiko sen opetuksesta. Mikä tahansa tarina voidaan siis ottaa mukaan keskusteluun ja unohtaa moiset pikkuseikat kuten onko se tarina alkuunkaan totta tai miksi se on edes kerrottu nykyisessä muodossaan. Mutta tämä onnistuu vain silloin, jos kaikki keskustelun osapuolet ymmärtävät mistä puhutaan. Punahilkkasadusta puhuttaessa voitaisiin samassa keskustelussa tuoda esiin tarinan moraalinen opetus, mistä punahilkkasadun versiosta puhutaan, voisiko susi nielaista mummon kokonaisena ja mitä ihmettä sadun alkuperäinen kirjoittaja edes ajatteli tekstiä kirjoittaessaan. Kaikki hyviä näkökantoja, mutta eri keskusteluja joita ei kannattaisi sotkea toisiinsa. Paitsi tietysti jos haluaa mojovan riidan asiasta...

"Voittaja kirjoittaa historian" - kaikkihan sen tietää. Ja kun tiedetään että historia on kirjoitettu joskus kovastikkin kaunistellen tietylle taholle, voiko niistä tarinoista (tai paremminkin saduista) ottaa mitään oppia? Mikäettei, jos tunnustetaan tarina tarinaksi eikä väitetä sen olevan totta. Jokaisesta tarinasta voi jotain oppia, eli karmivimmastakin propagandapläjäyksestä voi oppia jotain hyödyllistä - miten tarina on muodostettu ja mihin sillä tarinalla pyritään. Mutta yleensä näitä virallisen totuuden propagandapläjäyksiä ei kyseenalaisteta, vaan ne otetaan sellaisenaan mukaan keskusteluun. Keskustelussakaan ei vielä ole niin suurta ongelmaa, mutta kun se puhdas satu valuu myös entistä syvemmälle yhteiskunnan rakenteisiin, mitä silloin tapahtuukaan?


Päätöksiä tekemään satujen pohjalta

Irakin joukkotuhoaseet taitaa olla yksi viimeisimpiä satuja, joka on todistettu olevan täyttä valhetta alusta pitäen mutta silti sen pohjalta käytiin taas jakamassa rauhan pommeja ja demokratiaa kansan hurraamana. Yksittäistapaus? Ei, lähellekkään, vain yksi jakso surullisessa jatkumossa valhe valheen perään geopolitiikkassa. 30-50 vuotta menee aikaa ennen kuin virallisia papereita tapahtumasta julkistetaan ja kerta toisensa perään sama kaava näyttää jatkuvan samojen tahojen osalta - sotaan lähdetään valheellisin tiedoin ja kansan hurraamana. Irakin vapauttaminen joukkotuhoaseista oli tosin samalla myös ensimmäinen televisio-sota, jota seurattiin ympäri maailmaa kotisohvalta. Siis hurrattiin ruudun ääressä kun ihmisiä tapetaan sadun oikeuttamana.

Sota on vain yksi, tosin ehkä se kaikista karmein, esimerkki miten tarinalla saadaan ihmiset uskomaan valheisiin ja oikeuttamaan mielessään jokin teko, joka ei ilman sadun valhetta kelpaisi kuin kaikista kovettuneimmalle psykopaatille. Samaa tarinankerrontaa ja satuilua tapahtuu jatkuvalla syötöllä ja osa vanhemmista tarinoista elävät (omaa elämäänsä) ja voivat hyvin, vaikka niiden tarinoiden virheet on osoitettu jo lukemattomia kertoja. Nämä sadut ovat siis luoneet perustan, johon nykypäivänä päätöksiä perustetaan ja ne oikeutetaan. Miten siis kuviteltua asiaa voidaan käyttää oikeutuksena johonkin nykyiseen päätökseen, kun elämme kuitenkin (ainakin vielä) vapaan tiedonvälityksen aikaa jolloin lähes jokainen voisi itse tutkia asioita?

Ai miten? Helposti, näköjään. Media luo jatkuvasti propagandallaan uusia tarinoita ja pönkittää vanhoja valheita valtaa pitävien eduksi. Vapaata sanaa halutaan juuri sen takia rajoittaa, ettei nämä valheet vaan pääsisi paljastumaan. Kun koko järjestelmä on rakennettu valhe toisen päälle kasaten, ei siis ole ihme että kaikki asioista väärin puhuvat halutaan vaimentaa tavalla tai toisella. Ja jokainen "hyvä ihminen" tekee kaikkensa puolustaakseen niitä valheita, jotka vahingoittavat heitä yhtä paljon kuin muitakin. Mutta miksi ihmeessä kaikkeen pitää keksiä tarina, eikö riittäisi jos tekaisee todisteet ja antaa ihmisten itse tehdä johtopäätökset?


Tarinan voima

Miksi? Hallinta. Tarinalla on helppo vaikuttaa tunteisiin ja tunteilla on helppo hallita ihmisiä. Mitä suuremman tunteet voit kuulijassa saada esiin, sitä varmemmin se tarina uppoaa kyseenalaistamatta. Kun voit helposti maalata yhdestä porukasta hyvän ja toisesta pahan, mikäettei sitä taistelua hyvän ja pahan välillä voitaisi myös oikeuttaa siinä samassa, ovathan vanhat tarinatkin täynnä näitä eeppisiä taistoja? Järki romukoppaan ja tunteet peliin, siitä on hyvät tarinat tehty. Vai koska viimeksi näit koskettavan elokuvan, jonka juoni ei ollut täynnä järjettömiä epäloogisuuksia ja tahallisia koukkuja, joihin kuka tahansa puolella aivolla varustettu olisi kyennyt olemaan tarttumatta? Tarinoilla on käsittämätön määrä voimaa ihmiseen - juuri niiden aiheuttamien tunnereaktioden vuoksi.

Tähän valheellisten tarinoiden päälle on vielä nykyään onnistuttu luomaan ideologia, missä empatia tarkoittaa opittua samaistumista ja myötätuntoa vain haluttuja tahoja kohtaan, samalla kun sitä "pahaa" pitää muistaa vihata ja vastustaa. Lopputulos? Kahtia jaettu kansa jolla ei ole pienintäkään mahdollisuutta rauhalliseen kanssakäymiseen, koska kaikki on mustavalkoista - hyvää tai pahaa. Tämä jako ei tietysti ole mikään uusi, vaan sitä on käytetty vuosituhansia oikeuttamaan kärsimyksen aiheuttaminen toisille ihmisille. Uskonnot olivat tähän tarkoitukseen hieno apuväline, mutta nykyään on sama oppi vain nimetty uusiksi ja sama taistelu ja jakaminen saa jatkua... samasta syystä kuin aina ennenkin - ihmisten hallinta.

Tarinat tarinana, faktat faktoina ja totuuden on jokaisen kasattava annetuista paloista itse. Vapaa sana, etenkin tänä vapaan tiedonkulun aikakautena, antaisi ihmiskunnalle ennennäkemättömän mahdollisuuden karistaa harteiltaan kaikki ne valtaa pitävien valheet joilla meitä halutaan hallita. Ja juuri siitä syystä valtaa pitävät koettavat nyt kaikin keinoin rajoittaa sitä vapaata sanaa. Niin hiljentämällä toisinajattelijoita kuin iskostamalla niitä virallisen totuuden tarinoita kunnes ne kaikki tulevat suoraan selkärangasta, keinoja kaihtamatta ja uusia keksien uppoamme syvemmälle valheen verkkoon. Tämä suuri illuusio uhkaa niellä syövereihinsä ne kaikki totuuden rippeet ja jäljelle jää vain valheellisia taruja, joiden päälle koko yhteiskunta rakentuu. Mutta vielä meillä on sananvapauden rippeet jäljellä ja se on jokaisesta meistä kiinni mihin suuntaan tästä jatketaan. Totta vai tarua?

tiistai 14. elokuuta 2018

Säännöstelyllä maailmaa pelastamaan


Kaikki muutos on hyvästä?

Kun joku asia mättää, sen sijaan että sille tehtäisiin itse jotain, siihen vaaditaan muutosta usein päättäjien tekemänä. Kansan vaatiessa muutosta, on päättäjien vaikea tehtävä analysoida tilanne ja valita useista vaihtoehdoistaan miten ongelmaa voitaisiin hoitaa. Vähättelyllä päästään alkuun ja kansaa neuvotaan laittamaan asia oikeaan perspektiiviin - siis että tyhmä kansa ei tiedä ettei asia ole ongelma kuin heille itselleen, ei siihen tarvitse herroja häiritä. Uuden ongelman luominen rinnalle voi myös toimia, koska huomio keskittyy siihen uuteen asiaan ja vanha ikäänkuin unohtuu taustalle, vaikkakin sotkee asioita sielä piilossa kuten aina ennenkin. Syntipukin valinta ja huomion ohjaaminen aivan väärään suuntaan toimii myös, kunhan media on ensin onnistunut maalaamaan sopivan viholliskuvan syytettävästä tahosta. Mutta hittolainen, joskus asialle on vaan tehtävä jotain - muutos on väistämätön. Onneksi asian voi aina kääntää herrojen voitoksi?

Muutos kuulostaa hieman radikaalilta, joten miten olisi uudistus? Reformikin käy ja asioihin pyritään, mutta parantamisesta ei parane puhua kun se kuulostaisi hieman tekopyhältä siihen nähden mitä muutoksessa tullaan tekemään. Edistystä rakenneuudistuksella ja normien purulla tullaan varmasti saavuttamaan, kun taas pienempien asioiden kanssa voidaan vaikka remontoida tempauksen muodossa? Säännöstelyä vähennetään ja menoja leikataan, strategista resurssien allokointiakin suoritetaan ja joskus kansan vaan pitää kiristää vyötä kun yhteistä hyvää ajetaan. Mitä yhteistä näillä ja lukemattomilla muilla kiertoilmaisuilla sitten onkaan?

Asioita ollaan muuttamassa ja se pitää saada kuulostamaan kansalle että asiat ovat muuttumassa parempaan suuntaan. Tehokkaalla propagandakampanjalla saadaan rakennettua vaikka suuri saastuttava kaivos keskelle luonnonpuistoa, kunhan vaan muistetaan demonisoida asian vastustajat viherpipertäjiksi jotka eivät ymmärrä että taloudellinen tilanne vaatii antaa maamme luonnonvarat ylikansallisille yrityksille kun siinä sivussa muutama tyyppi saa duunin. Isolla rahalla lobataan niin kansa kuin päättäjät muuttamaan sääntöjä - ei kansan eduksi vaan maksimoimaan tulos maksajalleen. Tämä sama ilmiö on toistunut oikeastaan jokaisessa muutoksessa, kun säännöstelyä on "parannettu" tilanteeseen sopivaksi. Tutkit lähes minkä tahansa alan säännöstelyä, voit niistä huomata kuinka tietyt tahot hyötyvät ja toiset taas kärsivät. Arvannet mikä osapuoli oli säännöstelyn lobannut moiseksi?


Infosodankäynnin reformi

Infowars-bännit käynnisti jälleen uuden säännöstelyvaatimuksen ympäri maailmaa. Voiko yksityinen yritys päättää kenelle palveluaan myy ja paljonko siihen väliin saa valtio lusikkaansa mukaan sotkea hämmentämään? FB, Youtube/Google ja vastaavat ovat yksityisiä yrityksiä, kyllä, mutta niiden yhteinen asema on lähes täydellinen monopoli tiedonvälityksessä. Vaikkeivät FB ja Google olekaan saman näkyvän tahon omistuksessa, he, samoin kuin lukemattomat muut yritykset tanssivat saman pillin tahtiin ja muodostavat näin yhdessä monopolin sosiaalisessa mediassa. Väärä mielipide ja olet ulkona - yleisö tippuu miljoonista muutamiin kymmeniin jos vaihdat vaihtoehtoisiin somepalveluihin. Pitäisikö siis valtiovallan sotkeentua mukaan asiaan?

Kun muistetaan että päättäjien tehdessä "parannuksia" säännöstelyyn, tapahtuu sama lobbausilmiö ja parannuksesta tuleekin vain entistä suurempi etu niille, joita tällä säännöstelyllä muka piti suitsia. Nyt kun lähes jokainen taho vaatii "parempia pelisääntöjä" sosiaaliseen mediaan, on siinä vaarana että saadaan juuri mitä tilattiin - reformi huonosti toimivasta tiukemmin säänneltyyn versioon, jonka säännöt on rahalla viilattu juuri kuten rahoittajat haluavat. Periaatteessa hyvin tehty säännöstely estäisi informaatiomonopolit ja pitäisi sananvapauden elossa, luoden mahdollisuuden tasa-arvoiseen yhteiskuntaan missä asiat voitaisiin keskustelemalla ratkaista. Käytännössä vaan taitaa käydä niin, että saadaan esimerkiksi paperille asti termi "vihapuhe", jolla voidaan vaimentaa kaikki väärät mielipiteet. Kun se on lakiin asti kirjoitettu, kaikkien on noudatettava samoja sääntöjä... myös niiden vaihtoehtoisten tiedonvälityskanavien.

Eli sen sijaan että vaaditaan päättäjiltä reformia, mitäs jos muutettaisiin omia kanavia? Kyllä, säännöstelyllä olisi estettävä tapaukset, missä esimerkiksi pankki ei suostu antamaan tiliä väärän mielipiteen omaavalle ihmiselle - se kun on syrjintää ja laki sen jo kieltää. Mutta tiedonvälitykseen on lukuisia eri keinoja ainakin vielä olemassa, koska säännöstelyä ei ole saatu vielä kansan hurraamana tehtyä. Jokaiselle media-alustalle on siis räätälöitävä se oma sanoma sopivaan muotoon ja ohjattava ihmiset sille omalle suosikkikanavalle ei pakolla vaan tuottamalla se sisältö siinä "oikeassa" muodossa alustaan nähden. Vaivalloista? Kyllä, varmasti. Mutta riski aiheuttaa koko tiedonvälityksen kuristava reformi pienenee kummasti. Selvät pelisäännöt ovat toki kaikkien etu, mutta selvissä pelisäännöissä on se vika ettei niihin voida piilottaa sitä todellista päämäärää yhtä helposti... siis sitä, että väärinajattelijat halutaan vaimentaa ja vain virallinen totuus sallitaan.


Mitä siis tehdä?

Siinäpä se vaikea kysymys onkin. Mukautua kieroihin sääntöihin, vaatia sääntöjen muuttamista vaiko tehdä uusi peli mihin osallistua? "Yhteisönormeihin" mukautuminen vesittäisi sanoman, poliitikoilta ei voi odottaa muuta kuin muutosta huonompaan ja oman pelin tekeminen on vaivalloista ja yleensä kallista. Täysin omaa peliä ei tarvitsisi tehdä monessa tapauksessa, koska vaihtoehtoja nykyisiin somemonopoleihin on jo olemassa. Yhtä hyviä vaihtoehtoja? Ei, vielä, eikä tulekaan jos niihin ei saada riittävästi väkeä. Siksi nyt ajetaan täysin purjein säännöstelyä että saataisiin myös tulevat somemonopolit ja vapaa informaationlevitys aisoihin. Kieroa peliä, vai mitä?

Jokainen joutuu siis itse valitsemaan annetuista vaihtoehdoista sopivimman tai sitten tekemään sen radikaalin tempauksen, eli keksimään uuden vaihtoehdon. Jatkaakko siis loputonta banaanikierrettä somessa, vaihtaa alustaa, lopettaa koko sometus vaiko mitä? Entä onnistuisiko muutos politiikan kautta jos ensin korjattaisiin nämä "demokratian" ongelmat? Paljon siis avoimia kysymyksiä, joihin vastausta pitäisi funtsia hieman enemmänkin.

Ja kun asiaa on tarpeeksi funtsittu yhdessä, pitäisi asialle sitten myös tehdä jotain... yhdessä. Mutta mites teet ja milläs saat ihmiset edes puhumaan asioista, kun media, niin perinteinen kuin some, on lähinnä yhtä vastakkainasettelua ja toisten muroihin kuseskelua? Noh... Haasteita pitää elämässä ollakin, muuten se olisi tylsää ja merkityksetöntä, vai mitä? Totuus (niin lähelle kuin sitä suinkin voimme päästä) ja vapaa sana, niistä itse lähdin asiaa ratkaisemaan. Kaukana vielä toki ollaan "hyvästä ja toimivasta mualimasta", kuten kymmenet lukijat (sen verran yleisöä tällä blogilla on tällä hetkellä) ovat jo varmasti myös itse huomanneet, mutta kyllä tämä tästä... pikkuhiljaa. Kaik yhes koos, silleen tulee hyvä, eikö totta?

perjantai 10. elokuuta 2018

Infosodan Mainilan laukaukset


Alkusoitto olikin jo soitettu

Kaikki moisia asioita seuraavat tietävät mistä nyt puhutaan, mutta jos tätä viestiä jälkipolvet joskus ihmettelevät, annetaan viitteeksi Infowars ja Alex Jones. Q-Anon oli hiljattain alkusoittona tälle infosodan sävelelle ja Suomessa SuomiAreena 2018 tätä myös jo enteili - väärinajattelua ei enää suvaita. Yksi ainut totuus, "virallinen totuus", on sallittua ja kaikki siitä poikkeava on "yhteisönormien vastaista" eli vihapuhetta. Tällä tekosyyllä teknologiajätit monopoliasemansa väärinkäytössä ihmisiä potkivat ulos alustoiltaan. "Mutta kun Youtube/Google/FB on yksityinen yritys, se saa itse valita asiakkaansa..." on tuttu puolustus, mutta kun ottaa huomioon näiden jättien osuuden kaikesta tiedon välittämisestä, puhutaan likemmäksi 90% peitosta (ellei jo ylikin) videoiden osalta. Google taas hakukoneellaan sanelee vähintään saman verran siitä, mitä tietoa ihmiset ylipäänsä netistä löytävät. Ei siis "yksityinen yritys" vaan monopoli tiedon levityksessä.

Nyt kun "hyvät ihmiset" hurraavat Alex Jonesin saamasta puhdistuksesta, voisi heitä muistuttaa tarinasta joka menee tyyliin "Ensin he tulivat hakemaan ... mutta se ei minua koskettanut kun en ole ...", mutta tuskin siitä mitään hyötyä olisi. Sodassa ensimmäinen uhri on totuus, joka onkin nyt haudattu entistä syvemmälle internetin pimeimpiin nurkkiin. Infowars, samoin kuin Q-Anon voivat molemmat olla portinvartijoita, pillipiipareita tai muita vastaavia ilmiöitä samalle asialle: kontrolloitu oppositio. Varmuutta asiaan tuskin tullaan koskaan saamaan, mutta Infowars on tyylilleen uskollisena pysynyt käsittääkseni jo hyvin pitkään, mitä voitaisiin pitää todisteena portinvartijasta ja täten vain osana tätä median illuusiota.

Mutta oli Infowars ja Q sitten kontrolloitua oppositiota tai ei, se ei silti muuta tämän sodanjulistuksen merkitystä yhteiskunnassamme. Vääriä mielipiteitä ei juurikaan sallita, tietyistä asioista ei saisi puhua ja joistakin asioista saa olla vain tiettyä mieltä - muutoin olet yhteisönormien vastainen ja täten kelvoton ollaksesi osa sosiaalisen median elintilaa. Vielä ei kovin herkästi lähdetä fyysistä elintilaa rajoittamaan, paitsi jos se väärinajattelun sanoma leviää liian suurelle joukolle kuten MV-lehden tapaus paljasti. Ja aivan kuten Mainilan laukaukset, on tämäkin infosota aloitettu aivan toisin kuin luotettava mediamme asiasta on kertonut.


Kuka aloitti ampumaan takaisin?

Infosota ei tietenkään ole mikään uusi ilmiö. Propagandaa on osattu käyttää jo pitkään, mutta nykyisenkaltainen eskalaatio on yleensä nähty vain hieman ennen kuin infosodasta on siirrytty sotaan. Mediakontrolli on noussut uudelle tasolle, kaikkialla paasataan "vihapuheesta" ja kaikki eriävät mielipiteet vaimennetaan. Jos tämä ilmiö olisi vain paikallinen, eli vain Suomessa, veikkaisin kyseessä olevan "vaalit tulossa" innostus ja mahdollinen organisoitu ja tahallaan sallittu "luonnonilmiö" eli pakolaisvyöry. Mutta nyt merkit ilmassa osoittavat jotain suurempaa. Mitä? Se jää nähtäväksi, mutta vaihtoehtoisen median puolustukset ovat aktivoituneet - niin ne oikeat kuin Alex Jonesin kaltaiset (mahdolliset CIA ohjatut) koijarit.

Amerikkalaisesta näkökulmasta katsoen nyt kohteena ovat konservatiivit, vaihtoehtomediat ja totuudenkaivajat. Suomessa taas "vihapuhujat" eli maahanmuutosta väärin puhuvat lokalistit, mutta myös jenkkien asioista kertovat toisinajattelijat. Rauhan puolesta puhujia myös vaimennetaan, mutta sotaa vastaan saa ainakin vielä jotain puhua. Totuudenkaivajat eli kansankielessä salaliittoteoreetikot ovat myös vahvasti tulilinjalla ja usein hyvin rajallisilla resursseillavarustautuneina heitä on helppo kumota pois pelilaudalta. Koska geopoliittinen pelilauta internetin välityksellä kattaa koko maailman, nykyisessä infosodassa pitää kaivaa järeät aseet esille ja vaimentaa kaikki säröäänet paikasta riippumatta, vaikka itse tuleva sota (tai vastaava suuri tapahtuma) koskisikin suoraan vain pientä osaa ihmisistä.

Tätä kirjoittaessa ilmaantui tieto, että Venezuelasta kertova sivusto oli suljettu sosiaalisesta mediasta. Muutama päivä sitten Venezuelan johtajaa yritettiin vissiin lennokilla laittaa päiviltä. Vallankaappaus Venezuelassa sopisi operaationa nykyiseen tilanteeseen, eli yksi ainut narratiivi asiasta sallitaan ja kaikki säröäänet vaimennetaan. Kun vielä Infowars ilmoitti tilaajamääränsä räjähdysmäisen kasvun bänniensä jälkeen, olisi siinä hieno viimeistely tiedon rajoitukseen - virallinen media kertoo virallisen totuuden, Infowars suoltaa vääriä johtolankoja totuudenjahtaajien ohjailuun. Sattumaa? Ei, mutta jälleen vain spekulointia mitä voi tapahtua. Iran, Saudit, Israel ja mitä kaikkea nykyisellä pelilaudalla onkaan, vaihtoehtoja on useita ja nyt saatetaan pelata monta siirtoa saman bluffin suojissa. Mielenkiinnolla siis seuraamme tapahtumia.


Poteroiden kaivautumisen sijaan tulisi verkostoitua

Olihan näitä erilaisia verkostoja totuudenkaivajien välillä toki ennenkin, mutta Q-Anon nosti tilanteen aivan eri tasolle - valtavirtaan asti. Joku hyvin korkealla paikalla pudottelee tietoa ja Trump itse näyttää twiiteillään vahvistavan asiaa. Oli Q sitten pillipiipari (eli joku, joka kerää tietyt ihmiset yhteen ja johtaa heidät sitten harhaan) tai ei, ihmiset ovat kerääntyneet yhteen ja toimivat yhteistyössä - ennen kaikkea jakaen tietoa. Tämä on se vallassa oleville pelottavin tapahtuma: ihmiset kerääntyvät yhteen, verkostoituvat ja lakkaavat uskomasta viralliseen totuuteen.

Entä jos tämä nykyinen infosota ei eskaloidukkaan mihinkään suureen sotaan vaan lukemattomiksi pieniksi ja paikallisiksi katastrofeiksi? Euroopassa tämä sopisi olemaan pakolaistilanne, jenkit taas Pohjois-Korean tilanteen lauettua kaipaavat uutta (öljy)sotaa ja siinä sivussa voitaisiin kaataa muutama väärämielinen hallinto pois kuleksimasta. Kaikki vallassa olevat aikovat kuitenkin hyödyntää nykyistä kaaosta omaksi edukseen ja kuten aina - kansan kustannuksella. Nyt on siis aika väärien profeetoiden nousta johtamaan eksynyttä kansaa... vaalit tulossa ja silleen.

Mutta kaikki tämä on toki vain arvailua tulevasta. Merkit ilmassa sopivat yllä kerrottuun, mutta niin paljon tietoa on pimennossa ettemme voi luoda juuri mitään valistunutta veikkausta tarkempaa ennustetta tulevasta. Eli pidetään korva maata vasten ja kuunnellaan mitä tapahtuu, uskomatta valtamedian propagandaa ja käskyjä. Funtsittavaa palaa aiheeseen myöhemmin, jahka kuva on hieman selvinnyt... tai kun loputkin kirjoitukset ovat saaneet some-bännit. Ja kuten aina, älä usko mitä sanon vaan tutki mitä sanon.

sunnuntai 5. elokuuta 2018

Väärinajattelijat


Väärinajattelija vaiko vaan ajattelija?

Elämme kaikki median luomassa illuusiossa, missä lähes kaikki tieto esitetään valmiiksi pureskeltuna yhtenäisenä tarinana, eli virallisena totuutena. Kaikki tätä virallista tarinaa vastaan puhuvat taas nähdään, tilanteesta riippuen, populistina, salaliittoteoreetikkona, hulluna tai jonain muuna yhden termin taakse piilotettuna yhteiskunnan pohjasakkana. Ihmiset siis luokitellaan joko oikeassa oleviin tai väärässä oleviin, vaikkakin kyseessä usein ei ole mikään absoluuttisen totuuden hakeminen vaan usein vain mielipide jostain asiasta. Sananvapauden mallimaassa, eli Suomessa, virallinen totuus on ainut sallittu narratiivi ja kaikki toisin ajattelevat ovat väärinajattelijoita. Ja sen vaarallisempaa asiaa demokratiallemme ei olekaan kuin antaa väärinajattelijan päästä ääneen ja saada äänensä kuuluviin - ihmiset voisivat havahtua siihen, että jos tuo yksi tarina ei täsmää... entäs tuo toinen...?

Tämä virallinen totuus perustuu tietenkin tutkittuun tietoon ja konsensukseen että asiat ovat ihan varmasti niin kuin sanotaan. Eli joku taho on kerännyt todisteita, kasannut ne yhteen ja tehnyt niistä päätelmän. Sitten media on napannut kopin tästä "oikeasta tiedosta" ja asiantuntija toisensa jälkeen marssitetaan saarnaamaan sitä virallista totuutta. Joskus mukaan mediasirkukseen otetaan väärinajattelija, jos tarvitaan syntipukkia tai osoittaa minkälaisia (valitse loukkaava termi) nuo tästä asiasta väärinajattelijat ovatkaan. Mitä tärkeämpi aihe vallassa oleville onkaan kyseessä, sitä suuremmalla vimmalla media asiaa ajaa - ja usuttaa samalla tavallisen kansalaisen mukaan väärinajattelijoiden lynkkaamiseen. Faktojen ei parane antaa puolustaa itse itseään virallisessa totuudessa vaan siihen tarvitaan aina ihmisten apua ja vankkumatonta uskoa?

Tavalliselle ihmiselle virallisen totuuden tieto mediassa esitetään tähän tapaan: Erehtymätön Auktoriteetti 1 on täysin varma että asia on näin. Erehtymättömät Auktoriteetit 2, 3, 4 & 5 ovat asiasta samaa mieltä. Nämä esitetyt tutkitut tiedot liittyvät asiaan, mikään muu ei liity, koska E.A.1 osasi valita vain oikeat asiat. Tutkituista tiedoista ei voida vetää mitään muita johtopäätöksiä, koska myös E.A. 2, 3, 4 & 5 sanoivat niin. Konsensus on aina oikeassa ja aivan liian moni tietäisi asian olevan valhetta, jos se olisi valhetta, joten selvästi meillä on nyt kyseessä vain faktaa ja totuutta. Ja tästä seuraakin se, että itseään älykkäänä ja hyvänä ihmisenä pitävä, samoin kuin omaa julkista uraansa mahdollisesti seuraavana Erehtymättömänä Auktoriteettina haaveileva henkilö tulee poikkeuksetta päätelmään: virallinen totuus on totuus - kaikki muuten ajattelevat ovat väärässä. Kukaan E.A. asemaan päässyt ei toisin ole juurikaan ajatellut, ihan jo oman etunsa vuoksi. Mutta jos koko paketti on kerran valmiiksi pureskeltu, tarvittiinko sen hyväksymiseen itsenäistä ajattelua vaiko vain uskoa auktoriteettiin?


Purematta en sitä niele

Mihin kukin sen viivan vetää, mitä asioita kyseenalaistaa ja mitä ei, on yksilöllinen mutta vahvasti riippuva useasta ulkopuolisesta tekijästä. Yhteiskunnallinen asema, sosiaalinen paine ja saatavilla olevan tiedon rajoitteet lyövät yhdessä kapuloita rattaisiin ja kun vertaa väärinajattelua siihen helppouteen mitä virallinen totuus tarjoaakaan, ei olekaan ihme että vain harva lähtee kiviä kääntelemään. Suljettujen ovien takana useampikin saattaa todeta virallisen tarinan virheellisyyden, mutta itsesuojeluvaisto estää asioista puhumisen. Ettei asia olisi liian helppoa, on tässä vaihtoehtoisessa tavassa nähdä asioita myös toinenkin pienehkö ongelma: asiaa pitää itse tutkia ja ajatella mitä muita vaihtoehtoja onkaan olemassa.

Useampikin virallisen totuuden tarina alkaa kompuroimaan jo lähtömetreillä, kun mukaan otetaan (tahallaan?) pois jätettyä tietoa asiasta. Virallisen totuuden johtopäätös siihen valituista tiedoista voi olla hyvinkin "oikein", mutta jos kokonaiskuvasta on jätetty kriittisiä osia pois, muuttuu oikea johtopäätös hyvin kyseenalaiseksi johtopäätökseksi. Näitä epämiellyttäviä yksityiskohtia koetetaan usein piilotella ja paljastuttuaan niiden todenperäisyyteen hyökätään kaikin keinoin. Olisihan se melkoisen nöyryyttävää jollekin professorille huomata, että koko elämäntyö onkin puppua? Tosin jos kyseessä olisi oikea tiedemies, moinen virhe korjattaisiin oma-aloitteisesti ja uusi korjattu versio laitettaisiin jakoon. Niinhän sen tieteen pitäisi toimia... mutta niin ei virallisen totuuden tarinassa juurikaan tapahdu. Entä onko ne puuttuvat tiedonmuruset sitten niitä oikeita faktoja vaiko fiktiota? Tapauskohtaisesti - kyseessä voi olla kumpi tahansa. Hyvänä indikaattorina voidaan pitää sitä, että asiaa ei saa tutkia joltain kantilta - silloin virallinen totuus on lähes satavarmasti keksittyä tarinaa, syystä tai toisesta, tavalla tai toisella.

Yksi suuri ja toistuva looginen virhe usealla valheelliseen tarinaan uskovalla on se, ettei ymmärretä että tarinat ovat kuin ketjuja - jos yksikin linkki on mahdoton, koko tarina, niin uskottava kuin se muilta osin onkin, ei voi pitää paikkaansa. Jos asiassa jahtaa totuutta, olisikin tarinan virheen paljastuttua koetettava selvittää mikä siinä kohdassa mättää, eikä koettaa löytää jotain uutta asiaa todistamaan niitä muita (tapahtuma)ketjun osia todeksi. Virallinen totuus usein vetää kahleellaan ihmistä kuin pässiä narusta ja hyvä ihminen katkoksen huomatessaan paikkaa sen vähin äänin ja toivoo ettei kukaan sitä huomaa. Totuus taas antaisi tukevan ketjun kahden pisteen välille ja jokainen voi itse valita seuraako sitä vai ei. Ehkä tämä onkin se suurin ero totuuden ja virallisen totuuden välillä? Toiseen saat valita uskotko vai et, toiseen uskot tai itket ja uskot.


Toisinajattelua

Jos eläisimme maassa, jossa olisi sananvapaus, ei olisi olemassa väärinajattelijoita vaan toisinajattelijoita yleisestä näkemyksestä. Mutta koska ainut tapa säilyttää valedemokratia on rajoittaa sananvapautta, saamme nauttia tästä sananvapauden irvikuvasta. Moni kuvittelee, että osa maamme puolueista tahi edustajista ajaisi sananvapautta, mutta tämä ei pidä paikkaansa. He ajavat vain rajoitettua mielipiteenvapautta, missä nykyiset rajoitukset ovat heitä vastaan ja haluttu muutos on "väärän" uudelleenmääritelmä, ei sananvapaus. Ja miten tämä kaikki onnistutaan muka piilottamaan, kaikkihan sen tietävät ettei Suomessa rajoiteta sananvapautta? Virallisen totuuden tarinoilla, median illuusiolla, portinvartijoilla ja lopuksi päälle vielä kansa, joka on indoktrinoitu puolustamaan kolmea edeltävää kynsin hampain.

Jos taas asuisimme vapaassa maassa, ei mikään aihe olisi kielletty. Jokainen tarina voitaisiin tutkia perinpohjin ja selvittää ovatko ne tarinoiden poikkeavuudet semmoisia, jotka ketjun katkaisevat. Koska kukaan ei voi tietää tahi ymmärtää kaikkea, olisi jokaisen asian selvittämiseen aina tarvesta suurelle joukolle ihmisiä eri elämän aloilta. Yhteistyöllä voisimme ratkaista ongelmat niin, että se lopputulos olisi vähintään siedettävä kaikille. Mistäs sitä tietää vaikka löydettäisiin jopa hyviä ratkaisuja vanhoihin ongelmiin? Mutta valtaapitävät eivät halua ratkaista ongelmia - tyytyväinen kansa kun saattaisi ryhtyä itsenäiseen ajatteluun ja huomata koko kusetuksen. Tästä esimerkkinä voidaan pitää näitä eläköityneitä entisiä virallisen totuuden kannattajia - järkevää ja kriittistä ajattelua löytyy heti kun kahleet on katkaistu eikä se oma tulevaisuus ole ihan niin suuressa vaarassa kun potkuja ei voi enää saada.

Samaa mieltä olevien kanssa on helppo jutella ja aina voi oppia uutta kun tietoja vertaillaan. Mutta eri mieltä olevan kanssa keskustellessa voisi jompi kumpi, tai molemmat, huomata jotain merkittävällä tavalla uutta mitä ei tullut ennen edes ajatelleeksi. Kommunikoimalla voitaisiin moni asia oikaista, mutta useimmiten se erimielisen kanssa keskustelu lähtee elämään aivan omaa elämäänsä ja johtaa lähinnä entistä suurempiin riitoihin. Jospa se toinen, eri mieltä oleva ei olekaan väärinajattelija vaan toisinajattelija? Koskaan kun ei voi varmasti tietää mikä on oikein ja mikä väärin. Ja silloinkin, mitä oikea ja väärä edes tarkoittaa? Totta ja epätotta? Vaiko siihen omaan arvomaailmaan peilautuvaa "hyvää" ja "pahaa"?