torstai 1. helmikuuta 2018

(Mieli)sairas maailma

Yleisempää kuin luullaan

Vahinkoja sattuu ja tapahtuu, mutta kun jotain "pahaa" tapahtuu tahallaan tehtynä, on jossain kohtaa tekijällä korvien välissä sattunut jonkinsortin kömmähdys. On se sitten vain tilapäinen häiriö tai pysyvämpää mallia oleva, ennakoitavuus on usein sattumankauppaa koska länsimaiseen oikeusajatteluun kuuluu ihmisen oikeus kuljeskella vapaana kunnes tekee jotain "pahaa". Onko tämä verenhimoisten murhamiesten ja raiskaajien salliminen kuljeskella vapaana sitten hyvä ajatus, se onkin taas toisen keskustelun aihe. Keskitytään kuitenkin tässä artikkelissa tämän ilmiön syvään päätyyn, eli jätetään pikkurötöstelijät kuten taskuvarkaat ja autokauppiaat (siis huijarit) rauhaan.

Psykopaatteja on väestöstä keskimäärin 1% ja sosiopaatteja 4-5%. Yksinkertaistettuna psykopaatiksi synnytään ja sosiopaatiksi kasvetaan, tosin kaikki psykopaatit ovat sosiopaatteja mutta kaikki sosiopaatit eivät ole psykopaatteja. Yhteisinä piirteinä voidaan pitää täyttä piittaamattomuutta toisista, mutta psykopaatilta uupuu omatunto kokonaan siinä kun sosiopaattia ei vaan kiinnosta juurikaan ne muut. Psykopaatille "minä itte" on ainut tärkeä asia ja omaa etua ajetaan opituin keinoin muista piittaamatta. Psykopaatti on usein kylmän laskelmoiva, siinä kun sosiopaatit ovat usein kuumakalleja. Poliittisesti korrektina versiona asiaa kutsutaan nykyään "epäsosiaaliseksi persoonallisuushäiriöksi", mikä ei anna tarkkaa kuvaa asiasta koska etenkin psykopaatit saattavat olla melkoisia hurmureita jos siitä on heille hyötyä.

Reilu 5% ei kuulosta nyt niin pahalta, mutta tämä osuus on niitä, joiden ongelman laajuus on riittävä diagnoosiin. Monellako on sitten lievempiä mutta samankaltaisia vaivoja, onkin arvailun varassa. Harvemmin mainittu yhtäläinen ongelma on kuitenkin mielialalääkkeiden vaikutuksesta johtuvat epäsosiaaliset persoonallisuushäiriöt. Jenkkilässä enemmän kuin joka kymmenes aikuinen syö lääkitystä, jonka tiedetään aiheuttavan sosiopaateille tyypillisiä vaivoja. Kasvatus kuitenkin rajoittaa niin psykopaattien, sosiopaattien kuin lääkittyjen ihmisten negatiivista vaikutusta yksilöön itseensä ja koko yhteiskuntaan. Siinä kun murhaamista pidetään yleensä kiellettynä asiana, osa häiriintyneistä on kuitenkin löytänyt nykypäivän yhteiskunnasta oman paikkansa, missä muiden ihmisten yli tallominen onkin hyve...


Valkokauluspsykopaatit

Täysi piittaamattomuus muista ja täydellinen oman edun valvonta on kääntynyt niin yrityselämässä kuin politiikassa eduksi, siinä kun tavalliset ihmiset pitävät moisia ominaisuuksia negatiivisena. Näitä epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön ominaisuuksia löytyy enenevissä määrin politiikassa ja yritysmaailmassa hyvin pärjäävien kesken, mutta tämä ei toki tarkoita että he kaikki olisivat lähes laitoskelpoisia tapauksia. Seura tosin tekee kaltaisekseen, eli jos sielä huipulla on vaikkapa kaksin-kolminkertainen yliedustus psykopaatteja, heidän kanssaan kilpailevat omaksuvat samoja hyveitä myös itselleen pärjätäkseen kilpailussa.

Kilpailua hyvänä asiana pitävät voisivatkin miettiä hetken, mikä vaikutus on opettaa ihmiselle että kilpailu kaikin keinoin on hyvä juttu silloin kun ihmiseltä puuttuu omatunto kokonaan. Kun pelkkä etäisyyden ottaminen asiaan saa ihmisen irtautumaan vastuusta osittain tai kokonaan, minkälaisia päätöksiä voi täysin omaatuntoa vailla oleva ihminen tehdäkään? Entäpä mitä kaikkia käskyjä voi muuten normaali ihminen noudattaakkaan kun sopiva auktoriteetti käskee? Palkkasoturille maksetaan tehdystä työstä, mutta kun käskijä ei liioin ota mitään vastuuta teoistaan, ei kukaan ole enää vastuussa mistään pahasta mitä maailmassa tapahtuu.

Entä löytyykö näitä psykopaatteja vaikkapa Suomen poliittisesta johdosta? Todennäköisesti, kyllä, mutta epäilen enemmistön olevan näitä hieman turvallisempia "hyvä-veli" ja "kavereille kanssa"-tyyppejä. Ehkäpä sielä on sitten haaveena, että "ehkä minustakin kasvaa isona täysin sydämetön ihminen"...? Joka tapauksessa, on kilpailu ja oman (ja kavereiden) edun valvonta saavuttanut jo sen pisteen että kansakin alkaa pikkuhiljaa tuumimaan että jokohan riittäisi. Ongelman laajuutta ei vaan usein haluta tunnustaa vaan syylliseksi löytyy vain yksittäisiä ihmisiä (poliitikkoja) jotka usein tekevät vain työtä käskettyä.


Korjausliikkeitä?

Kilpailun poistaminen yhteiskunnasta ratkaisisi suuren osan ongelmista, mutta on hyvin epätodennäköistä että niin tulee tapahtumaan. Henkilökohtaisen vastuun kantaminen omista teoistaan nouseekin avainasemaan, koska silloin puututaan yksilötasolla siihen ainoaan asiaan johon voi edes vaikuttaa kohtuullisen varmasti, eli itseensä. Psykopaattien kohdalla tämä ei tietenkään toimi, koska se osa heidän korvien välissä ei jostain syystä toimi. Mutta jokainen ei-psykopaatti voi halutessaan ottaa vastuulleen omat tekonsa ja sanansa.

Empatia nouseekin avainasemaan kysymyksessä "Onko ihmisellä mahdollista selvitä tällä planeetalla vielä jatkossakin?" Maailmaa johtamassa on jo nyt melko varmasti joukko psykopaatteja ja sosiopaatteja, joten korjausliikettä ei heidän suunnaltaan kannata odottaa. Psykopatia on myös joidenkin tutkimusten mukaan geneettinen piirre, mikä selittäisi esimerkiksi tiettyjen sukulinjojen yliedustuksen tietyissä viroissa. Etädiagnooseja ei tosin parane jaella, mutta tietyissä tapauksissa sattumia on melkoisen paljon. Selittäisikö valkokauluspsykopaatit melkeinpä kaikki salaliittoteoriat? Toki, mutta heidän läsnäoloaan saatika vaikutuksiaan ei voi kuin arvioida... 1% kaikista, moninkertainen määrä valtaa tarjoavissa asemissa.

Magneettikuvannalla pystytään psykopaatin aivot erottamaan kohtuullisen luotettavasti normaaleista aivoista ja testeillä voidaan tulosta parantaa. Olisiko syytä siis maan johtoon hakeutuvien passittaa mielentilatutkimukseen ENNEN kuin heitä päästetään valtaan? Harmittavasti sosiopaatteja, lääkittyjä ja kilpailuun hurahtaneita ei testeillä kyetä kunnolla tunnistamaan, joten on melko varmaa että valtaan pyrkivistä vähintään 10% kuuluu valkokauluspsykopaattien ryhmään. Korjausliike on siis tultava käskyjä suorittavalta ketjulta, empatian kautta ja jokaisen yksilön omalla päätöksellä. Mutta olemmeko valmiita siihen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti