tiistai 12. syyskuuta 2017

Itsestäänselvä mahdottomuus

Uskon voimalla eteenpäin

Uskon asioista on turha kiistellä, sehän on itsestäänselvyys. Uskovaisen pään kääntäminen kun on mahdotonta. Kaikkihan nämä asiat tietävät, joten se on itsestäänselvää eikä sitä tarvitse mitenkään todistaa. Mutta jos asiaa alkaa tutkimaan hieman laajemmin, eli ottamalla uskomukset, persoonan, arvot ja havaitsemisen huomioon, voidaan huomata pienoinen ongelma tässä itsestäänselvyydessä. Mitä asioita sitten yleensä pidetään niin itsestäänselvänä, ettei niitä tarvitse koskaan sen paremmin selittää koska kaikkihan sen tietää? Koulussa oppii totuuden ja televisio sen toistaa virallisilla uutisilla, vai kuinka se menikään...

Miksi nykyisenkaltainen koulujärjestelmä alunperin kehitettiin, antaa hieman perspektiiviä ongelman laajuuteen. Teollistumisen alkuaikoina ongelmaksi muodostui työvoiman pula - tehtaat kaipasivat työvoimaa, joka osasi noudattaa ohjeita, totella käskyjä ja tietää riittävän paljon tarvittavista asioista ettei ihan rautalangasta tarvinnut asioita selittää. Ongelman ratkaisuksi kehitettiin yhtenäistetty koulujärjestelmä, jonka tiukkoihin sääntöihin pystyttiin lisäämään teollisuuden tarvitsemat komponentit ja tuottamaan koneen lailla käskyjä noudattavia hyviä työläisiä. Auktoriteettiusko vasaroitiin jo pienestä pitäen kaaliin... no mutta mitä sitten, kaikkihan tuon tietää?

Koulun jälkeen tarvittiin jokin jatkosuunnitelma "koulutuksen" ylläpitämiseksi. Media oli jo todistanut voivansa ohjailemaan kansaa laajalti, joten panostus mediaan ihmisten yhtenäistämisessä saatiin täyteen vauhtiin. Faktantarkistus ei alkuaikoina ollut mitenkään suuressa huudossa, vaan lehdet saivat painaa juuri haluamaansa propagandaa eikä sitä kukaan hyvä ihminen kyseenalaistanut, koska kaikkihan sen tiesivät että lehti kertoo totuuden. Nykyään valtamedian faktantarkistus on usein samaa tasoa, mutta koska luotettava media käyttää luotettavia tarkastajia, on kaikki hyvin, sehän on itsestäänselvää. Ja tietysti mahdotonta että juuri minua on kusetettu!


Salaliittoteoriaa!

Koska koulussa ei noin opetettu, eikä televisiossa niin liioin sanottu, sehän on ilmiselvästi mahdotonta ja ihan täyttä salaliittoteoriaa. On sula mahdottomuus että tuohon pystyttäisiin kaikkien ihmisten silmien edessä eikä kukaan muka huomaa! Tietenkin se on mahdotonta, koska on itsestäänselvää ettei suuria joukkoja ihmisiä voida huijata mitenkään noin laajasti. On siis mahdotonta luoda massiivinen aivopesujärjestelmä, koska kaikki sen läpi pusketut ihmiset tietävät sen olevan mahdotonta. Löytyykö tästä todisteita? Yksittäistapauksia, et voi todistaa koska tuo lähde ei ole luotettava, koska kaikkihan sen tietää.

Rahalla saa ja mopolla pääsee, kaikkihan sen tietää. Kuka kontrolloi mennyttä, kontrolloi tulevaa. Kuka kontrolloi nykypäivää, kontrolloi menneen... kaikkihan sen tietää, mutta ei osaa yhdistää muuhun kuin tyhjänpäiväiseen somejakoon. Orwell oli fiksu mies, sehän on itsestäänselvää. Jos jollain taholla on lähes rajattomat resurssit, muuttuu moni mahdoton mahdolliseksi. Mutta mikä ei muutu, on usko siihen että jokin asia on mahdotonta koska se on itsestäänselvää ja television setä niin kertoi. Siis sen saman televisiokanavan, jonka omistajan omistajan omistajalla on lähes rajattomasti resursseja. Mahdton, ei käy, ei käy, olet väärässä ja salaliittoteoriaa vaan!

Jossain 1960-luvun hujakoilla ihmiset kyselivät liikaa vaikeita kysymyksiä. Asialle oli tehtävä jotain, koska oli itsestäänselvää että kysymyksiin oli mahdotonta vastata totuudenmukaisesti. Väitetysti CIA keksi termin "salaliittoteoria", minkä alle niputettiin kaikki virallisen totuuden vastaiset asiat. Todisteista viis, olit salaliittoteoreetikko koska televisiossa niin sanottiin sillä kanavalla jonka omistaa se ihminen lähes rajattomilla resursseilla. Onkin siis itsestäänselvää että osa netissä liikkuvista huhuista on salaliittoteoriaa, koska virallinen media niin kertoi ja on sula mahdottomuus että mediaa muka voitaisiin ohjata niin laajasti ympäri maailmaa, niiden ihmisten toimesta joka omistaa lähes kaiken median. Eip, mahdotonta, kaikkihan sen tietää.


Usko ei petä, se on sula mahdottomuus

Jos uskoo että on mahdotonta tehdä jokin asia niidenkään toimesta, joilla on lähes rajattomat resurssit ja jotka ovat kertoneet asian olevan mahdotonta, ollaan hankalahkon uskomuksen kanssa tekemisissä. Uskomus siis perustuu "kaikkihan sen tietää" totuuden yhdistämisestä itsestäänselvyyteen, joten minkään osan kyseenalaistaminen on ... mahdotonta. Mahdottoman asian todisteet ovat mahdottomia, koska kaikkihan sen tietää ja on itsestäänselvyys että virallisessakin totuudessa on pieniä aukkoja koska kaikkea ei voi tietää ja "koska syyt".

Raha, sosiaalinen paine ja aivopesu pelaavat tässä suurinta osaa, kaikkihan sen tietää. Ilman lähes rajattomia resursseja ja keinoa saavuttaa lähes täysi kattavuus tiedon jaossa, on mahdotonta saavuttaa nykyisen kaltaista disinformaatiopeittoa. Mutta kaikkihan sen tietää, että ahneus on hyve ja maailman rikkaimmat ja vaikutusvaltaisimmat ihmiset ajavat vain ja ainoastaan ihmiskunnan etuja, eivät ollenkaan omaa etua... mahdoton ajatus, kaikkihan sen tietää.

Elämä on toki paljon helpompaa kun kaikki tietävät samat asiat ja riittää että ollaan eri mieltä vain verhojen väristä. Koska on sula mahdottomuus että joku toinen tietäisi enemmän tai paremmin kuin itse, koska itse tietää koko virallisen totuuden joka on itsestäänselvyys, on kaikki virallisesta totuudesta poikkeava myöskin mahdotonta. Hassu kierre, eikö totta? On toki totta, että ihan jokaista asiaa ei aina tarvitse kyseenalaistaa, kuten että 2+2=4, mutta kun ihan kaikki asiat ovat itsestäänselvää, ollaan hieman vaarallisilla vesillä. Mutta entäs ne, jotka kyseenalaistavat osan virallisesta totuudesta mutta silti nielevät osan ihan kokonaan? Arvot, persoona, havainnot ja ne uskomukset... kaikki yksilöllisiä. Mahotonta meininkiä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti