perjantai 10. helmikuuta 2017

Kulttuurien törmäyskurssi

Oppia ikä kaikki

Missä vaiheessa ihminen lasketaan ensimmäistä kertaa tiedostavaksi olennoksi ja elämäksi, vaihtelee suuresti. Joidenkin mukaan vasta synnytyksen jälkeen tämä kudosmöykky on ihminen ja sitä ennen vain jotain alempiarvoista. Kuitenkin jo hyvin varhaisessa vaiheessa ulkopuoliset tekijät vaikuttavat ihmiseen. Kaikki mikä vaikuttaa äitiin, vaikuttaa myös lapseen ihan alusta alkaen. Jos äiti on esimerkiksi stressin alaisena, valmistautuu tämä hyvin varhaisessa vaiheessa kasvuaan oleva nuori ihminen mahdollisesti taistelemaan hengestään jotain tuntematonta vihollista vastaan - onhan hänen äitinsä hätätilassa ja valmistautuminen on aloitettava hyvissä ajoin.

Heti syntymän jälkeen avautuu ihmiselle uusi maailma. Äänien ja kuvien (ja tietysti muidenkin aistien) antama informaatiotulva iskee ja siitä on jollain tapaa saatava tolkku. Tolkku saadaan rajoittamalla informaatiotulvaa: kuunnellaan mitä ääniä ja äänteitä ympärillä hyörivät aikuiset päästelevät ja pidetään tarkkaa lukua miltä "omat" näyttävät. Kaikki turhalta vaikuttava unohtuu ja tutut ja turvalliset vahvistuvat. Ihminen oppii mihin ryhmään hän kuuluu ja yrittää päätellä mitkä kriteerit siihen vaaditaan - hänen selviytymisensä riippuu siitä.

Ihminen siis oppii talon tavoille hyvinkin varhaisessa vaiheessa. Menee kuitenkin vuosia, että näissä oudoissa tavoissa ja rituaaleissa, äänteistä puhumattakaan, olisi jokin kaava, mutta ennemmin tai myöhemmin suurin osa näistä tapahtumista lasketaan "normaaliksi" tässä ryhmässä. Koska ihminen on ehkäpä se kaikista mukautumiskykyisin eläin maan päällä, voi tämä "normaali" olla lähes mitä tahansa. Mutta se, mikä on normaalia yhdelle, ei sitä läheskään aina ole toiselle. Kenen "normaali" sitten onkaan oikein ja kenen väärin, siitä kysymyksestä päästäänkin seuraavaan vaiheeseen tässä elämän opin tiellä.


Sosialisaatio vai Indoktrinaatio

Tullakseen osaksi yhteiskuntaa, on nuoren ihmisen opittava myös vallassa olevan yhteiskunnan säännöt. Tätä prosessia kutsutaan sosialisaatioksi, kun ihminen kasvaa osaksi yhteiskuntaa. Yhteiskunnasta ja kasvuvaiheesta riippuu paljolti mitä, miten ja koska ihminen oppii milloin mitäkin. Kaikki yhteiskunnan osat osallistuvat tähän kasvatukseen, muokatakseen juuri siihen sopivan ihmisen. Kuitenkin osa yhteiskunnan kasvatuksesta ei ole sosialisaatiota vaan enemmänkin indoktrinaatiota. Yksi malliesimerkki tästä yhteiskunnan indoktrinaatiosta Suomessa on auktoriteettiusko, joka on iskostettu kansaan varsin tehokkaasti.

Samaa auktoriteettiuskoa vasaroidaan ihmisten päähän lähes kaikissa kulttuureissa, mutta jokainen määrittää ne "oikeat" ja "väärät" auktoriteetit omalla tavallaan. Myös uskomus siihen, että tarvitaan joku muu kuin itse johtamaan, kertomaan mitä tulisi tehdä ja ottamaan vastuu ihmisten asioista. Taaskin eri kulttuurit määrittävät nämä varsin vaihtelevasti. Kaksi täysin identtistä ihmistä, kasvaessaan täysin eri kulttuureissa, voivat näyttää samalta ja erota lähes jokaiselta muulta ominaisuudeltaan ja ajatusmaailmaltaan hyvinkin suuresti. Tämän ei toki pitäisi tulla suurena yllätyksenä kenellekään, mutta nämä kulttuurien yhteentörmäykset aiheuttavat ainakin valtamedialle ja viralliselle totuudelle suuria teeskenneltyjä vaikeuksia.

Kun jo saman kulttuurin sisällä, mutta eri kuplissa elävät ihmiset ovat toisinaan valmiita viemään sanalliset konfliktinsa fyysisiksi, kuinka voidaan edes kuvitella vielä suurempien erojen vain istuvan saman pöydän ääreen ja sopivan erimielisyytensä? Yksilötasolla on sopuun vielä mahdollisuus, mutta suuremmassa mittakaavassa kaikki kulttuurisekoitukset ovat mitä suotuisin kasvualusta konflikteille. Mutta tämä on kaikki vain suunniteltua kulttuurien hävittämistä, kulttuurimarxismia, koska lähes mikä tahansa vahva ja kehittynyt kulttuuri pärjää omillaan ilman ulkopuolista sekaantumista tai ylhäältä alas johtamista.


Mitä asialle voitaisiin tehdä?

Helpoin ratkaisu olisi tietenkin estää kulttuurien törmäys laittamalla tarkat rajoitukset siihen, kuka saa ja ei saa muuttaa tietylle alueelle. Yksilötasolla tarkkaillessa asia on tietenkin toinen - yksilö voi aina oppia uuden "talon tavoille" ja integroitua uuteen kulttuuriin. Jos on oppinut yhden kulttuurin tavoille, on mahdollista oppia uuden tavoille. Siinä kuitenkin törmätään ihmisen tahtoon: haluaako ihminen integroitua uuteen kulttuuriin vai muuttaa sen omanlaisekseen?

Jos joku ihminen pitää suuresti nykyisestä kulttuuristaan ja on täysin varma sen olevan ylivoimainen kaikkiin muihin nähden (eli indoktrinaatio on täysin suoritettu), on turha kuvitella että moista henkilökohtaista kuplaa voitaisiin puhkaista ulkoapäin. Mitä enemmän ihminen taas halveksii omaa nykyistä kulttuuriaan, sen helpompi on vaihtaa kelkkaa ja omaksua aivan uudet uskomukset tilalle ja rakentaa uusi kupla. Yhteisölle olisikin positiivinen asia että kaikki siihen kuuluvat ajattelisivat asioista edes suunnilleen samalla tapaa ja yhteisön sisällä olevat, muita jäseniä halveksivat, harkitsisivat osoitteen vaihtamista soveliaampaan ympäristöön...

Jokainen on tietysti oikeutettu omaan mielipiteeseensä ja haluamaansa tapaan tulkita maailmaa. Indoktrinaatiolla yritetään pakottaa ihmiset samaan muottiin, mutta siinä ei tarkoitus olekaan saada ihmiset ajattelemaan omilla aivoillaan vaan olemaan vain osa suurempaa koneistoa. Itsenäisesti ajattelevat ihmiset ovat samalla suuri etu, mutta myös vaara yhteiskunnalle - etu sille yhteisölle, vaara vallan kahvassa oleville. Koko maailman mittakaavassa monikulttuurisuus onkin rikkaus - jokainen kulttuuri omalla alueellaan, yhteistyötä tehden osaamisiaan ja resurssejaan keskenään vaihtaen sulassa sovussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti