sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Median luomat kuplat

Sisäinen mekanismi ulkoa pakotettuna

Kupla, eli jokaisen ihmisen henkilökohtaisen uskomusjärjestelmän luoma suoja ulkoa saapuvia ärsykkeitä vastaan on saanut uuden digitaalisen kuoren median toimesta. Vaikka moni kuvitteleekin tietävänsä eri asioista "molemmat puolet", on nykymedia onnistunut luomaan ihmisten ympärille lähes läpäisemättömän suodattimen kaikkea omaa katsomusta vastaan sotivista asioista. Vielä vuosikymmen sitten kaikki seurasivat uutisista mitä maailmalla tapahtuu ja uskoivat olevansa informoituja. Nykyään sosiaalinen media välittää ne oikeat mielipiteet, mutta paljon tarkemmin yksilöitynä. Somen luoma mediakupla yrittää varmistaa, ettet vahingossakaan näkisi omaa kantaasi vastaan puhuvia asioita ja teknologian kehitys vain vahvistaa mediakuplan tehokkuutta - pelottava kehitys, mielestäni.

Google, FB, Twitter, vain muutaman nimetäkseni, ovat jo pitemmän aikaa suodattaneet näytettävää tietoa jokaiselle yksilöllisessä muodossa. Siinä kun perinteinen media koettaa saada laajan peiton koko kansaan massamanipulaation keinoin, kykenee sosiaalinen media yksilöimään paljon tarkemmin siinä jaetun informaation. Nämä kaksi tapaa yhdistämällä saadaankin mediakuplasta lähes läpäisemätön suojakuori jokaisen yksilön ympärille. Teknologialla siis ensin suodatetaan kaikki informaatio, minkä jälkeen jokaiselle annetaan yksilöllinen yhdistelmäannos vihaa, pelkoa, propagandaa ja kissavideoita.

Jokainen voi kuitenkin omatoimisesti hakeutua "vastustajan" someen. Kun sieltä omasta poterosta vastapuolen kirjoituksia ja jakoja katsoo, näyttäytyy vastapuoli omasta suunnasta katsoen täysin järjettömältä ja väärin tiedoin asiaansa ajavalta vaaralliselta ihmiseltä, joka tulisi laittaa hetijust lukkojen taakse. FB ja vastaavat ovatkin ratkaisseet ongelman antamalla ihmisille oikeuden raportoida näitä loukkaavia ihmisiä, jotka sitten ideologiasta riippuen saavat jatkaa toimintaansa tai sitten banaania paukkuu kirjoitus/julkaisukieltojen muodossa. Näin FB:n ei tarvitse itse jahdata "väärinajattelijoita", vaan riittää että omista somekuplistaan kurkkivat ihmiset käyvät käräyttämässä naapurinsa vääristä ajatuksista somepoliisille. Kustannustehokas tapa kitkeä väärät ajatukset pois informaatiovirrasta, eikö totta?


Tahallista vastakkainasettelua voittojen maksimoimiseksi

Suurille yrityksille tämä mediakupla on aivan loistava asia. Sopiviin ryhmiin kuuluville ihmisille voidaan myydä lähes mitä tahansa roskaa ja viruksen tavoin leviävät trendit varmistavat hyvän myyntituloksen - jos olet "hyvä ihminen", omistat tuotteet X, Y ja Z, vain natsi ei osta niitä (ja sama toisinpäin, tietenkin). Eikä vain tuotteita, mutta myös eri ideologioita myydään juuri samalla tavalla valikoiden kohteeksi juuri ne, joihin algoritmien valitsemat kriteerit täsmäävät - ei kannata myydä lunta eskimoille. Massamedia luo kaikkien nähtäville miten tulisi olla ja mitä omistaa, mutta koska tällöin ei päästä kaikenkattavaan mainontaan, on sosiaalisen median kohdennettu mainonta täyttämässä tätä aukkoa. Yhteiskunnan kannalta moinen on vain kaukana haluttavasta lopputuloksesta...

Massamedia kertoo mistä ja miten kansan tulee keskustella. Mutta sosiaalinen media kykenee tavoittamaan myös asioista toisin ajattelevat ja niputtamaan heidät kätevästi yhteen. Tämä vastakkainasettelu on markkinoiden kannalta hyvä asia, mutta yhteiskunnan kannalta hyvin haitallinen. Vapaasti ajattelevat ihmiset onnistutaan sulkemaan omiin kupliinsa ja kun heidät vielä päälle vaimennetaan jos he menevät puhumaan vääristä asioista, kyetään varmistamaan juuri halutun kaltainen kehitys. Ei se kehitys, johon yhteiskunnan kannalta olisi positiivista, vaan se kehitys, mihin median omistavat tahot haluavat kunkin yhteiskunnan kehittyvän. Ja kun perinteisen- ja sosiaalisen median omistavat samat tahot, jotka myös omistavat lähes kaiken teollisuuden, mukaan lukien ruoka- ja lääketeollisuuden, onko se ihme että ihmiset sairastelevat niin keholla kuin mielellään?

Kun kaikki on saatu siististi omiin kupliinsa, ei kannata liioin ihmetellä miksi asiat eivät muutu. Rajattu informaatio yhdistettynä väärien mielipiteiden sensurointiin ja "oikeiden" mielipiteiden valheelliseen pönkittämiseen on luonut monesta länsimaisesta yhteiskunnasta vastakkainasettelujen riivaamaan virtuaalisen sotatoimialueen. Vaikka ongelma on huomattu, ei siihen edes yritetä puuttua koska lupaa siihen puuttumiseen ei ole. Sen sijaan aiheutettujen ilmiöiden syyttelyä saa harrastaa, koska silloin syyllinen on usein ihminen, ei yhteiskuntaan luotu ongelma. Ei siis yhteiskunnan, eli kaikkien siihen kuuluvien ihmisten, kollektiivinen ongelma, vaan yhteiskuntaan tahallaan luotu ongelma.


Kuplaa puhkomaan?

Niin kauan kun antaa koneen valita kaikken itselle eteen tulevasta informaatiosta, on turha kuvitella onnistuvansa puhkaisemaan sitä omaa kuplaansa. Kaikki media on propagandaa, sosiaalinen media juuri itselle räätälöityä semmoista. Lukemalla "vastapuolen" mielipiteitä voi sitä omaa kuplaa yrittää laajentaa, mutta kannattaa muistaa että se vastapuolen kupla perustuu yhtä valheelliseen kuvaan maailmasta kuin se omakin tekele. Nykyään onkin lähes mahdotonta löytää puolueetonta ja totuudenmukaista informaation lähdettä. Oliko se ennen sitten helpompaa? Ei, mutta sen puolueellisuuden pystyi havaitsemaan suoraan tiedon lähteestä. Toki kahden vastakkaisen näkemyksen asiasta lukemalla ei tiedä mitä oikeasti tapahtui, tietää vaan kaksi vastakkaista näkemystä asiasta. Totuus on tai ei ole, se ei ole jotain kahden asian välissä oleva kuviteltu asia.

Mutta miksi suotta kuplaa puhkomaan? Kaikki menee hyvin ja somessa on kaikki niin kivaa ja mukavaa? Jos ei tiedä sairastavansa, onko silloin sairas alkuunkaan? Elämä on paljon helpompaa kun vain menee virran mukana. Ei tarvitse turhaan päätään vaivata, kun kaikki informaatio toimitetaan valmiiksi pureskeltuna siihen omalle ruudulle asti. Somekohuihin voi aina ottaa osaa ja tuntea olevansa osa jotain suurempaa joukkoa, samalla kun muutamalla klikkauksella voi tuntea olonsa paremmaksi kun ostaa jotain mitä ei tarvitse mutta kun muillakin jo on semmoinen. Tämä valheellinen yhteisöllisyyden tunne, jota media tunkee suoraan naamaan asti, ei kuitenkaan täytä ihmisen tarvetta kuulua johonkin.

Samalla kun sosiaalinen media näyttäisi luovan yhteisöllisyyttä, se vahvistaa jokaisen omaa kuplaa joka eroaa kaikkien muiden kuplista. "Väärin vastustettu" on melkein se suurin rike mitä somessa voi tehdä, joten mikä tahansa ryhmä tuhoaa itse itsensä. Mutta näin järjestelmä on suunniteltukin toimimaan - jokainen yksilö eristetään toisistaan vain voittoa muille tuottavaksi yksiköksi, joka voidaan uhrata tarvittaessa. Yksin siinä omassa kuplassaan ei ihminen kykene vastustamaan niitä voimia, jotka polkevat hänet maahan. Mutta jos ihmiset puhkoisivat kuplansa ja näkisivät kaikki ne asiat jotka heitä yhdistävät, voisi maailma muuttua. Sitä ei media halua eikä sen luoma kupla sitä mahdollista vaan joka päivä se kupla vahvistuu kaikkia muita vastaan. Ja vain narri saa näin sanoa... kaikki muu on vihapuhetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti